perjantai 21. heinäkuuta 2017

NUTS Ylläs Pallas 55km - Verenvuodatus Pyhäkerolla


Makoilen hiekalla vatsallani, kädet rennosti eteenpäin sojottaen. Aurinko lämmittää selkäpuolta ja kevyt tuulenvire viilentää juuri sopivasti, tältä kesäloman pitääkin tuntua!

Kupla poksahtaa ja idylli murtuu... vasemmassa kädessä ja oikeassa polvessa tuntuu kivulias jyskytys. Käteni alla olevan hiekan väri muuttuu tummanpunaiseksi ja nopea vilkaisu polveen vahvistaa asian ...verihän se sieltä pulppuaa ja ihan kohtuullisella paineella. Samaan aikaan molemmat pohkeet päättävät krampata voimakkaasti ja päästän ilmoille pienen tuskanhuudon. En siis olekaan lomarannalla vaan Pyhäkeroa alas johtavalla hiekkatiellä jossa olen äsken vauhdissa potkaissut kiveen ja tehnyt tyylikkään pesäpallosyöksyn kovalla alustalla. Tämä olisi tietenkin ollut tosi hienoa jos kyseessä olisi ollut maaliviivan ylitys ja taistelu kärkipaikasta, mutta kun nyt olin keskellä korpea, maaliin oli 15 km ja "taistelua" kävin lähinnä oman pääni sisällä (ja 100+ sijoituksesta), niin hohdokkuudesta ei ollut tietoakaan. Mutta, palataanpa hetkeksi ajassa taaksepäin...


Kilpailua edeltävänä iltana vatsaa rupesi syystä tai toisesta närästämään ihan kauheasti eikä siihen tahtonut tepsiä oikein mikään. Tuli huonoin tuloksin kokeiltua Samarinin ja Colan juomista ennen kuin vastahakoisesti päädyin ottamaan särkylääkettä, se onneksi rauhoitti vatsaa sen verran että sain nukuttua. Unesta sain kuitenkin kiinni vasta klo. 2, ei siis mikään ideaalinen valmistautuminen kisaa ajatellen.

Huonosti nukutun yön jälkeen heräsin Lauantai-aamuna klo. 7, söin kevyen aamiaisen jonka jälkeen kävin hakemassa kisanumeron ja GPS-mokkulan. Vielä viimeiset valmistelut hotellihuoneessa ja sitten ulos muiden joukkoon nauttimaan tunnelmasta. Sää oli pilvinen ja lämpöasteita oli noin 10, ihan oivalliset olosuhteet juoksukisalle ja ainakin selkeä parannus edellisen päivän ukkosmyräkkään.

Lähdöstä jäi erityisesti mieleen mies joka kertoi että hänen pisin juoksumatkansa tähän mennessä oli 12 km maantiellä (mielessäni pohdiskelin että nyt taitaa miehellä olla aika rankka reissu edessä), ja sitten vanhempi herra jolla energiageelien tilalla oli taskuissa vain kukkakaalia ja tomaatteja ...HC-meininkiä, mutta meitähän on moneen junaan 😁

Kisataktiikkani oli selvä, ensimmäiset 25 km vedän rauhallisessa tahdissa (70% reitin nousuista on tällä osuudella) ja loppumatkan etenen sitten ihan oman tuntuman mukaan. Mitään varsinaista aikatavoitetta minulla ei ollut mutta olin arvioinut että minun nykyisellä kuntotasolla ja vähäisellä kokemuksella aika voisi sijoittua jonnekin 7 ja 8 tunnin väliin.

Yli 600 juoksijaa lähti 55km:n matkalle.

1-5 km:

Lähdöstä lähdettiin pitkässä letkassa hitaasti nousemaan Laukukeron rinnettä. Askel tuntui kevyeltä ja vauhti oli rauhallinen. Syke oli kuitenkin heti alusta alkaen noin 20 lyöntiä normaalia korkeampi ja päätinkin jo tässä vaiheessa että en enää katso sykettä ollenkaan, tietämättömänä on hyvä olla 😁 (oikeasti olin kyllä huolissani siitä miten energiat riittäisivät loppuun asti jos syke pysyisi näin korkeana). Kun pääsimme Laukukerolle ylös alkoi noin kilsan mittainen loiva lasku kivisellä polulla jonka jälkeen taas oli vuorossa hidas jyrkkä nousu Taivaskeron huipulle (reitin korkein kohta: 809m).

Taivaskeron huipun jälkeen seurasi yli 4 km:n pituinen loiva lasku, mutta tämä ei todellakaan ollut mitään tasaista autobahnia vaan maasto oli todella kivinen ja epätasainen. Tätä ennen kasassa pysynyt juoksijoiden letka hajosi nopeasti pienemmiksi ryhmiksi ja etäisyydet kasvoivat kun moni joutui maaston teknisyyden takia hidastamaan vauhtia. Minulla kulki kuitenkin hyvin ja kevään aikana metsässä epätasaisessa maastossa vedetyistä mäkitreeneistä oli tässä selkeästi hyötyä ...jee, mä osaan edes jotain! Ihan täyttä vauhtia en kuitenkaan pistellyt menemään, tarkoitushan oli säästellä voimia alussa.

5-10 km:

"Kuva tai sitä ei tapahtunut!"

Yhdessä kivisessä ja mutaisessa alamäessä liukastuin ja menin nurin niin että pohjetta rupesi kramppaamaan, mutta ei sattunut mitään sen pahempaa kuitenkaan. Nopea vilkaisu ympärilleni, näkikö kukaan? ...ei nähnyt, edessä oleva oli jo monta sata metriä alempana ja ylempänä tuleva katseli vain omia jalkojaan. Siinä sitten muina miehinä nousin pystyyn kuin James Bond-elokuvien Jaws konsanaan, putsasin pölyt (tai mudat tässä tapauksessa) pois olkapäiltäni ja jatkoin matkaa.

10-15 km:



Kivien lisäksi reitillä oli myös todella paljon vesilammikoita ja mutaa. Tämä oli tietenkin odotettavissa kun sadetta oli tullut koko viikon ajan, mutta yllätyinpä silti. Joissakin paikoissa tuli todella vahvoja Bodom Trail-flashbackeja, eikä tosiaan mitenkään hyvällä tavalla. Inhoan vedessä/mudassa juoksemista ja olen tällaisessa maastossa ihan onnettoman hidas.

Tällä osuudella juoksin myös ohi miehestä joka torstaina oli tullut Rovaniemeltä samassa kisabussissa kuin minä. Hän oli jo perjantaina käynyt "lämmittelemässä" juoksemalla Ylläksellä 30 km:n kisan ja jatkoi nyt matkaa juoksemalla 55 km, hurjaa touhua!

15-20 km:

"The Legend"
Näkymä Lumikerolta.
Parin miehen porukassa edettiin rennosti juosten ja jossain vaiheessa joukkoomme liittyi juoksija jonka numerolapussa luki "The Legend". Jotenkin tuo kuullosti niin tutulta, mutta en sitten juoksun hurmassa pystynyt yhdistämään sitä mihinkään. Jälkeenpäin oli ihan pakko Googlata ja selvittää kuka tämä elävä legenda oikein oli. Ja sehän oli VP Larivaara jonka GPS-pallukkaa on useampaankin otteeseen tullut seurattua tietsikan näytöltä käsin esim. viime vuoden Vaarojen maratonin 130 km:llä ja Pallaksen 134 km:llä. Mukava saada GPS-pallukalle ihan oikeat kasvot, ja näin aloittelijalle vielä mielekiintoisempaa oli juosta vähän matkaa yhdessä näinkin kokeneen ultrajuoksijan kanssa.

VP tulikin sitten vielä sunnuntai-aamuna hotellin aamiaisella kysymään minulta miten kisani oli mennyt, mukava heppu.

20-25 km: 

"Hiki on ainetta, jota ihminen tai gorilla panttaa viimeiseen asti."

Aurinko tuli pilvien takaa esille ja minulla oli kuuma, suorastaan tukahduttavan kuuma. Hiki virtasi ja olisi varmaan ollut fiksua ottaa pitkähihainen paita pois, mutta jostain syystä en sitä tehnyt. Tässä kohtaa iski sitten kisan ensimmäinen heikko hetki. Olin viimeisen vajaan 10 km:n ajan juossut porukan perässä jota veti "The Legend" ja pari muuta miestä, mutta metsäosuudella ennen nousua Suastunturille en pysynyt enää ryhmän vauhdissa ja he katosivatkin nopeasti näkyvistä.

Ketään ei näkynyt edessä eikä takana joten etenin itsekseni hiljaista vauhtia metsässä ja yritin keksiä miten saisin kerättyä itseni taas kasaan. Sitten muistin salaisen aseeni: PowerBarin Cola geelikarkit! Oikeasti olin ajatellut että käyttäisin näitä vasta kisan loppupuolen heikkoina hetkinä, mutta nyt oli kuitenkin pakko tehdä jotain tai tästä tulisi todella lyhyt lenkki ...ja minähän en ole Lappiin asti millekään lyhyelle lenkille tullut!

Geelikarkit toimivat, jalat heräsivät koomasta ja juoksin kohti ensimmäistä huoltoa.

25 km Hannukurun huolto: 

"Ruokarauha se on merirosvollakin."

Aikaa oli kulunut 3h 37min kun saavuin Hannukurun huoltoon. Sinne olikin jo kerääntynyt iso joukko juoksijoita (20-30 henkilöä ainakin) jotka näyttivät viettävän huollossa aikaa ihan pitkän kaavan mukaan. Ja mikäs siinä, oli aurinkoiset ja lämpimät kelit, hyttysiä ei ollut ja tarjoilutkin olivat hyvät. Minä en kuitenkaan aikonut näihin kesteihin jäädä. Join ensin pois jämät vesipulloista, täytin pullot uudelleen ja kävin huoltopöydältä poimimassa sipsejä, banaaninpuolikkaan ja vihreän kuulan matkaevääksi. Reippaalla askeleella ja herkkuja popsien kävelin pois huollosta.

30-35 km:

Nyt oli vuorossa 5 km helposti juostavaa loivaa alamäkeä, maisemat olivat upeat ja juoksu kulki ...tää oli vaan ihan parasta!! Osuuden lopussa tuli pieni nousu ja siinä tein todellisen aloittelijan virheen kun nousun huipulla nopeasti join kokonaisen Dexalin Energy Smoothien. Juostessani kukkulaa alas olikin sitten ihan rajamailla että juoma olisi tullut kokonaisuudessaan takaisin ylös. Hetkeksi jouduin hidastamaan ja muutaman varovaisen röyhtäisyn jälkeen vatsa rauhoittui.

Jalat siis liikkuivat hyvin vielä tässä vaiheessa mutta pääkoppa alkoi olla todella väsynyt ja hyvin toiminut ruokailu/juonti-aikataulu jota olin tähän asti orjallisesti seurannut unohtui tästä eteenpäin täysin (tämä oli iso virhe joka sitten kostautui 50 km kohdalla).

36-40 km:

Pitkä nousu Pyhäkerolle alkoi. Eteen tuli valehuippu toisensa jälkeen ja tuntui että nousu ei koskaan loppuisi, mutta tähän olin varautunut henkisesti jo etukäteen. Loppujen lopuksi tämä kuten muutkin nousut menivät yllättävänkin kevyesti. Malmikartanon jätemäellä vietyt lukuisat tunnit ja siellä kerätyt tuhannet nousumetrit eivät siis ole olleet ihan turhia.

40-43 km:

Puhdistetut haavat ja verinen numerolappu kisan jälkeen.

Saavutin Pyhäkeron huipun ja alkoi lasku kohti seuraavaa huoltoa. Alussa lasku oli todella jyrkkä ja maasto oli epätasainen, tämän otinkin hieman varovaisemmin. Mutta sitten pääsin hiekkatielle jossa vauhdin hurma otti minusta yliotteen ja päästelin menemään alamäkeen kun kerran hyvältä tuntui. Vajaan 2 km ajan tämä sujuikin oikein mallikkaasti mutta sitten jalka osui kiveen ja se oli menoa...

Kaatumisen jälkeen nousin ylös ja venyttelin pohkeita jotta saisin kramppaamisen loppumaan. Tarkistin nopeasti käden ja jalan haavat ja ne näyttivät kyllä paljon pahemmilta kuin mitä ne oikeasti olivat. Laitoin irronneen numerolapun takaisin kiinni ja lähdin taas juoksemaan, vähän rauhallisemmin tällä kertaa 😄 ...matkaa huoltoon oli noin 1 km.

43 km Pyhäkeron huolto:

"Hyttynen on kuin epätoivoinen mies baarissa pilkun jälkeen: inisee ja yrittää imeä ja onnistuessaan saa olosi tuntumaan epämukavalta."

Juosten ja verta vuotavana saavuin Pyhäkurun huoltoon ja heti ensimmäisenä huomasin että siellä oli hyttysiä, PALJON HYTTYSIÄ! Sitähän luulisi että kun tällainen kävelevä veri-buffetti, ranteet valmiiksi auki viillettynä, tulee kylään niin hyttysten ei tarvitsisi kuin ottaa pillit esille ja imeä avoimista haavoista ...mutta ei, pakkohan niiden oli vielä pistää 150 uutta reikää minun pohkeisiin!

Iso kiitos Pyhäkeron huollon porukalle, he huuhtelivat nopeasti ylimääräisen veren pois kädestäni ja jalastani, ja sain myös haavat desinfioitua samalla. Kiitos myös itikoille, tämä "täplikäs vaaleanpunainen pantteri"-look herättää kyllä huomiota täällä pääkaupunkiseudulla 😃

Ei muuta kuin pullot täyteen ja eteenpäin!

43-50 km:

Noin kilometrin mittaisen polkupätkän jälkeen oli edessä 6 km juoksu hiekkatiellä. Juoksu kulki tässä vaiheessa oikein hyvin ja pystyin kevyesti juoksemaan vähän päälle 5 minuutin kilsoja, mutta hiekkatien lopussa kone hirtti kiinni täysin. Jaloissa oli voimat täysin loppu ja pohkeet kramppasivat pienemmissäkin ylämäissä, oli pakko pistää kävelyksi.

50-56,5 km:

Juuri ennen asfalttitielle saapumista suomenruotsalainen pariskunta, jonka olin aiemmin ohittanut hiekkatiellä, juoksi minut kiinni. Heilläkin väsymys painoi jaloissa ja tästä eteenpäin edettiinkin porukassa hölkkä/kävely-intervalleja vetäen. Juttuseura piristi kyllä kummasti näillä viimeisillä kilometreillä, kun kiinnostus itse juoksuun oli suhteellisen matalalla tasolla.

Elämäni "pisimmän" (siltä se ainakin tuntui) maantiejuoksun jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin maaliin. Ylitin maaliviivan ajassa 8h ja muutama sekunti päälle, mikä miesten sarjassa oikeutti sijaan 134 ja nelikymppisten papparaisten sarjassa sijaan 30. Tulokseen olen kyllä tyytyväinen, osuihan jo ennen kisaa veikkaamani 7-8h aika lähelle ja olen kuitenkin tässä lajissa ihan aloittelija vielä. Ensi vuonna sitten paljon paremmin!

Järjestelyt pelasivat täydellisesti, reitti oli hyvin merkitty ja maisemat olivat upeat...mahtava kokemus kaiken kaikkiaan! 👍

Nyt pari viikkoa vähän kevyemmin ja sitten pitäisi saada muutama hyvä treeniviikko alle ennen Nuuksio Classic Trail Marathonin 42 km:iä.

Sisällön tarjoaa Blogger.