maanantai 23. syyskuuta 2019

Nuuksio Backyard Ultra: Tuntini murmelina


Perjantai 13, epäonnen päivä. Kello on 23.58 ja on pimeää..

Kaksi terävää pillinvihellystä katkaisevat huoltoalueen puheensorinan ja viimeisetkin kilpailijat alkavat liikkua kohti lähtöaluetta. Kaikki näyttävät vielä jatkavan. Sama paikka, samat naamat ja yhtä "huonot" jutut kuin tunti sitten. Yksi vihellys, minuutti lähtöön. 5, 4, 3 ,2, 1... joukko lähtee matkaan, nopeimmat juoksijat siirtyvät kärkeen ja tehtyämme pienen kierroksen hotellin pihalla suuntaamme yön pimeyteen.

Tulo huoltoon kierrokselta 7. Kuva: @onevision
14 minuutin jälkeen olen Siikajärven bussin päätepysäkin kohdalla jossa parkissa olevan bussin kuljettaja jälleen kerran näyttää ihmettelevän miksi ihmeessä emme ota bussia. Ajassa 20 min 30 s ohitan tenniskentän samalla kun hetkeä aiemmin nähty bussi, tyhjänä kuskia lukuunottamatta, hitaasti ajaa minusta ohi. Mutka oikealle, pari pientä mäkeä ylös ja alas ja savun kääntöpaikalle jossa kosketan metallitankoa jonka päässä roikkuu vilkkuva punainen valo, aikaa on kulunut 24 min 50 s. Paluumatka sujuu yhtä rattoisasti: bussin päätepysäkki 35 min, käännös noin kilometrin pituiselle täysin pimeälle osuudelle 40 min ja takaisin hotellin pihalle ja huoltoon tulen ajassa 48 min 53 s. Huoltajani ottaa minut vastaan ja kietoo minut vilttiin. Istahdan retkituoliin ja alan tonkia herkkulaatikkoa josta löytyy sipsejä, vihreitä kuulia, Omar-karkkeja, Milky Way-patukoita, Pihlaja-karkkeja ja Gainomaxia.

Huollossa herkkulaatikon kimpussa.
3 vihellystä, 2 vihellystä, 1 vihellys. ...5, 4, 3, 2, 1 ...kello on 01.00 ja lähdemme uudelle kierrokselle jossa yllä mainitut tapahtumat toistuvat lähes samanlaisina. Déjà-vu ?

Päiväni murmelina-elokuvassa (Groundhog day, 1993) päähenkilö Phil Connors (Bill Murray) herää joka aamu samaan päivään amerikkalaisessa pikkukaupungissa, jossa hän on uutisryhmänsä kanssa tekemässä juttua kaupungin vuosittaisesta murmelipäivästä. Tapahtumat toistuvat päivä päivältä samanlaisina paitsi Philin omat reaktiot tapahtumiin. Nuuksio Backyard Ultrassa taas tuntuu siltä kuin jokainen tunti toistuisi samanlaisena kerta toisensa jälkeen, eikä oravanpyörästä pääse pois kuin keskeyttämällä tai voittamalla kisa. Tämä on siis kuin reaalielämässä tapahtuva extreme- tai kauhuversio Päiväni murmelina-elokuvasta: Tuntini murmelina.

Tämän suhteellisen järjettömän kilpailukonseptin takana on yhdysvaltalainen Lazarus Lake, joka on taustapiruna myös muissa tunnetuissa ultrajuoksu-hullutuksissa kuten The Barkley Marathons ja Vol-State 500 km. Suomeen ja Nuuksioon konseptin toi nyt ultrajuoksu-konkari Mikael Heerman ja hänen "käsikirjoituksensa" viikonlopulle oli seuraavanlainen:

Pe. 13.9 klo 18.00 lähdetään Hotelli Nuuksion pihalta kiertämään 6,7 km polkulenkkiä. Aikaa reitin selvittämiseen on yksi tunti.

Uudelle kierrokselle lähdetään tasatunnein (19.00, 20.00, 21.00 jne.), kunnes jäljellä on vain yksi kilpailija joka läpäisee reitin aikarajan puitteissa.

Klo 20 auringon laskettua reitti siirtyy yöreitille (edestakaisin enimmäkseen tietä pitkin)
Klo 7 auringon noustua siirrytään takaisin päiväreitille (ympyrälenkki polkuja pitkin)

Tämä on siis kisa jossa nopein juoksija ei välttämättä voita, vaan se sitkein ja kestävin ...ripauksesta hulluutta ei taida myöskään olla haittaa 😃


Valmistautuminen:

Heinäkuussa kävin juoksemassa NUTS Ylläs-Pallaksen 105 km-kisan joka oli pisin matkani siihen mennessä ja samalla myös ensimmäinen 100 km ylitys. Lopputulokseen olin todella tyytyväinen ja antoihan tuo juoksu myös uskoa siihen että pystyisin Nuuksio Backyard Ultrassa juoksemaan ihan siedettävän tuloksen olettaen että kroppani ehtisi kunnolla palautua Ylläs-Pallaksen jäljiltä.

Ensimmäisten palutumisviikkojen aikana lomailin ja ohjelmassa oli enimmäkseen lepoa. Kolmannella viikolla juoksin kolme hyvin kevyttä lenkkiä ja yhden 20 km pitkiksen, ihan vain kokeillakseni missä mennään. Tuntuma oli yllättävän hyvä ja Ylläs-Pallaksella kipeytynyt polvikin tuntui taas kestävän juoksua.

Neljännellä viikolla palasin töihin ja oli myös tarkoitus aloittaa suunnitelmalliset treenit kohti Backyard Ultraa, mutta niinhän siinä taas kävi että duunissa riehunut syysflunssa pääsi iskemään heti ensimmäisten työpäivien aikana. Tämä oli minulle jo toinen töissä tarttunut flunssa kolmen kuukauden sisään, työhyvinvointi taitaa siis minun duunissa olla pelkkä myytti vain! 😁 Tämä flunssa oli melko ärhäkkä tapaus, eikä harjoittelu tullut kysymykseenkään seuraavaan puoleentoista viikkoon. Onneksi kisaan oli vielä viisi viikkoa aikaa, joten maailmani ei tähän flunssaan kaatunut.

Flunssasta toipumisen jälkeen sain jo ihan kelvollisen treeniviikon aikaiseksi johon kuului 64 km juoksua, 1183 nousumetriä ja jonkun verran pyöräilyä. Tämä oli kohtuulisen kevyt aloitus koska pöpö iski myös keuhkoihin ja se on yleensä aika paha juttu tällaiselle vanhalle astmaatikolle. Seuraavalla viikolla uskalsin jo painaa kaasua ja lopputuloksena oli 123 km juoksua ja 2761m nousua, tuntui hyvältä. Kun vielä viimeiselle varsinaiselle treeniviikolle sain kerrytettyä 96 km juoksua ja 2559m nousua olin tyytyväinen. Melko nopeasti pääsin jaloilleni ja kuntoon flunssailun jäljiltä.

Viimeiset kaksi viikkoa olivat sitten keventelyä kisaa kohden ja painopiste oli levossa, putkirullailussa ja venyttelyssä. Näiden viikojen aikana luin läpi kaikki Backyard Ultra-kisaraportit mitkä netistä löysin ja kuuntelin myös kaikki aihetta koskevat podcastit läpi useampaan kertaan. Sainkin näistä aika paljon hyviä vinkkejä kisaan 😊


Kisastrategia:

Mooseksen kymmenen käskyä tietää varmaan kaikki, vähemmän tunnettuja mutta sitäkin hyödyllisempiä (ainakin tässä kisassa) ovat Hyväkuntoisena Hautaan neljä käskyä:

- Vain yksi tavoite: "Vielä yksi kierros!"

Kierroksia/kilometrejä en aikonut laskea enkä asettaaa niiden varaan mitään tavoitteita. Jos sen tekee käy helposti niin että tavoitteesta tulee lopputulos vaikka olisikin edellytyksiä jatkaa pidemmälle (niinhän siinä monelle kävikin). Jos kisan aikana välttämättä haluaa jotain laskea, kannattaa laskea jäljellä olevien tai keskeyttäneiden kilpailijoiden määrä, sehän parhaiten kertoo miten pitkälle tässä kisassa on edetty.

- Juokse omaa tasaista vauhtia energiaa säästäen

Kävin kesän aikana muutamaan otteeseen Nuuksiossa juoksemassa päivä- ja yöreiteillä ja näiden kokeilujen perusteella asetin itselleni sopivat aikahaarukat kilpailuun: 

Päiväreitti poluilla: 50-55min 
Yöreitti tiellä: 45-50min

- Syö jotain pientä jokaisella huoltotauolla ja juo urheilujuomaa juoksun aikana 10min välein

- Huoltoon ei keskeytetä

Uudelle kierrokselle lähteminen kannattaa aina. Jos sitten keskeyttää kierroksen aikana tai ei ehdi aikarajan puitteissa takaisin huoltoon niin on ainakin yrittänyt/antanut kaikkensa eikä jää jossiteltavaa.


Perjantai 13: Kisapäivä

Urhea joukko ultrajuoksijoita yhteiskuvassa ennen lähtöä. Kuva: ultrajuoksu.fi
Olin ottanut töistä lomapäivän jotta saisin kisapäivän aamuna nukkua pitkään. Heräsin kuitenkin jo klo 8 enkä enää saanut unesta kiinni millään. En sitten jaksanut jäädä sänkyyn kierimään joten nousin ylös ja rupesin pakkaamaan viimeiset kisakamppeet kasaan. Klo 10 söin yhdistetyn aamupalan/lounaan jonka jälkeen aika kului sohvalla löhöillen, säätiedotteita ja sosialisen median kisapäivityksiä seuratessa.

Kisan starttiin oli vielä kolmisen tuntia kun huoltajani kanssa kurvattiin Hotelli Nuuksion pihalle. Kävimme kisakeskuksessa hakemassa ajanottosirun ja varaamassa paikan retkituolilleni lähtöalueen läheisyydestä. Tämän jälkeen roudattin loput kamat hotellihuoneeseen ja rojahdin vielä hetkeksi sängylle rentoutumaan. Lähtöön oli aikaa noin tunti kun ulkona alkoi ropista vettä kuin Esterin p*rseestä, kyseessä oli onneksi vain sadekuuro joka ehti väistyä ennen kisan alkamista.

Video ensimmäisestä lähdöstä

Vartti ennen lähtöä Mikael piti vielä juoksijoille nopean kisa-infon ja kävi läpi kilpailun säännöt. Sitten kello löi kuusi ja lähdimme matkaan. Olo oli jotenkin helpottunut, tätä olin odottanut! Ensimmäiset kaksi kierrosta juostiin ympyrälenkkinä polkuja pitkin. Aiemmin kesällä kun olin ollut tutustumassa reittiin oli ollut kuivaa ja meno oli kevyttä. Nyt tilanne oli toinen, reitti oli viikon sateiden jäljilti kostea ja pehmeä ja energiaa kului myös kun joutui varomaan liukkaita juurakoita ja kiertelemään vesilätäköitä. Ensimmäiset kierrokset sujuivat kuitenkin tuoreilla jaloilla suht kevyesti noin 52 minuuttiin.

Se että tällä kertaa juostiin alkajaisiksi vain kaksi kierrosta polulla taisi olla pelastus aika monelle juoksijalle. Veikkaisin että putoamisia olisi tullut aikaisemmin ja vähän ripeämmällä tahdilla jos oltaisiin jatkettu poluilla vielä muutamia tunteja, nythän ensimmäiset isommat putoamiset tulivat vasta kierroksilla 7/8 ja 10/11.


Kolmannella kierroksella siirryttiin tosiaan yöreitille ja se tuntuikin aluksi aika kevyeltä ja nopealta. Mistään helposta reitistä ei kuitenkaan tässäkään ollut kyse, vaan pieniä mäkiä riitti ja käytännössä oltiin koko ajan menossa joko ylös tai alas. Kovalla alustalla tuli myös jalkoihin ihan kiitettävästi iskutusta. Kolmas kierros meni aikaan 47 min 43 s. Neljännellä kierroksella jäi erityisesti mieleen iso koira joka seisoi ihmettelemässä meidän menoa avoimessa pihaportissa tien vieressä. Yö, pimeys, tunnelma ja tuo koira toivat mieleeni Sherlock Holmesin ja Baskervillen koiran, mutta tässä tapauksessa taisi siis olla kyseessä ihan leppoisasta ja kiltistä "pedosta".

Kierroksia tuli ja meni ja minun kierrosajat pyörivät aika tasaisesti 48-50 min haarukassa. Yllättävän sitkeätä porukkaa oli kyllä liikenteessä koska ensimmäiset putoamiset tulivat tosiaan vasta kierroksella 7/8 ja seuraavat kierroksella 10/11. Yhdettätoista kierrosta oli juostu 21 min kun yhdessä alamäessä tunsin viiltävää kipua jalkapohjassa. Paskan marjat ja sekahedelmät! 💩 Vanha tuttavani plantarifskiitti päätti nyt sitten pitkästä aikaa tulla morjestamaan ja vieläpä kesken kisan. Seuraavassa ylämäessä kipu säteili myös jalkapöytään ja liikkuminen oli melko vaivalloista. Otin puhelimen esiin ja laitoin huoltajalleni viestin että hakisi hierontapallon hotellihuonesta. Jatkoin matkaa ja yritin ylämäissä aina kävelyn aikana vähän jumppailla jalkaa kengän sisällä. Ehkäpä tuo jumppailu vähän auttoi koska pystyin kuin pystyinkin juoksemaan kierroksen loppuun ihan hyvässä ajassa (48 min 13 s). Huollossa pääsin hoitamaan kipeää kohtaa hierontapallolla ja laitoin myös varmuuden vuoksi vähän Voltarenia jalkaan. Tämän jälkeen vaiva ei onneksi enää haitannut menoa ...huh, selvisin säikähdyksellä!


Seuraavana vuorossa olikin toiseksi viimeinen kierros ennen siirtymistä päiväreitille. Suunnitelmana oli vetää kaksi viimeistä yökierrosta vähän hitaammin jotta energiaa säästyisi aamun ensimmäisille polkukierroksille, joille povasin vaikeita aikoja. Kierroksen lopussa, runsas kilometri ennen huoltoa, olin kääntymässä pimeälle osuudelle ja napsautin otsalamppuani jotta saisin täydet tehot päälle  ...ei tapahtunut mitään. Kokeilin vielä kerran mutta pimeää oli kuin mörön pepussa ja maassa näkyi vain hyvin himmeä valokeila! Edessä olevat juoksijat olivat jo ehtineet niin pitkälle karkuun että heidän valoja ei enää näkynyt, eikä takaakaan näyttänyt ihan heti olevan ketään tulossa, muista ei nyt olisi apua. Jatkoin matkaa eteenpäin mutta aika hitaalla vauhdilla jotta en vain kompastuisi mihinkään kiveen tai kuoppaan. Huoltoon tulin ajassa 50 minuuttia ilman ylimääräisiä kommelluksia.

Huollossa otin käyttöön varalamppuni ja huvittavaa tässä oli se että kun 10 minuuttia myöhemmin lähdettiin 13 kierrokselle niin samassa kohdassa, jossa äsken olin seissyt pilkkopimeässä ihmettelemässä, olisin nyt pärjännyt hyvin ilman otsalamppua. Ihmeellisen nopeasti olosuhteet muuttuivat. Viimeinen yölenkki: 50min.

Sitten olikin vuorossa paluu päiväreitille ja poluille. Olin etukäteen uumoillut että tämä siirtyminen olisi kisan rankimpia vaiheita, ja miten oikeassa olinkaan. Jalat olivat viimeisen 11 tunnin aikana tottuneet tasaiseen rullailuun kovalla alustalla ja nyt olisi mukamas pitänyt 10 min varoitusajalla palata takasin polkumoodiin. Kierros oli yhtä puristamista alusta loppuun eikä juoksu tuntunut rennolta missään vaiheessa. Huoltoon tulin 52 minuutissa ja taisin sanoa huoltajalle että näin ei voi hirveän montaa kierrosta jatkua tai tulee noutaja. Kierros 14 oli ehkä jo vähän kevyempi mutta rentous oli kyllä tästäkin kaukana. Reitin puolessavälissä koko kroppaa särki ja päätin ottaa taskusta buranan ensiavuksi. Aikaa tähän kierrokseen meni 53 min ja huollossa olin kyllä todella huolestunut tilanteesta. Lääkkeeksi masennukseen söin puolikkaan Milky Way-patukan, join ison lasillisen Cokista ja vielä päälle vähän Gainomaxia.

Kierroksella 16 tapahtui sitten jotain outoa, olin kuin uudestisyntynyt ja jalat tuntuivat vahvoilta, tuloksena oli minun nopein päiväkierros 49 min. Äimistelin tätä pitkään, siis mitä ihmettä tässä nyt oikein tapahtui ?? ...kierrokset 17-19 olivatkin sitten minulta todella vahvaa ja tasaista tekemistä, olin taas kisassa mukana!

Aamupäivän aikana mielentilassani tapahtui myös selkeä muutos. Kun olin aiemmin jokaisella kierroksella laskenut kuinka monta juoksijaa oli jäljellä ja salaa pääni sisällä tuulettanut aina kun joku keskeytti, niin nyt yhtäkkiä tulikin haikea olo jokaisen keskeyttäjän kohdalla. Jotenkin vain toivoin että he olisivat pystyneet/päässeet jatkamaan. 😊

Kierros 21: Kun kävelykin oli yhtä tuskaa. Kuva: ultrajuoksu.fi
Kun lähdettiin kierrokselle 20 meitä oli enää 7 jäljellä. Päässäni pyöri monenlaisia ajatuksia enkä ymmärtänyt mitä juuri minä tässä jäljellä olevassa joukossa okein tein? Kisassahan oli myös mukana ihan oikeita ultrajuoksijoita ja minähän nyt olin tällainen urpo joka vahingossa ilmoittauduin kisaan jossa ei ole loppua. Kierros sujui ihan kohtuullisesti mutta loppupuolella etureidet alkoivat jähmettyä ja liikkuminen juurakossa ei enää ollut erityisen ketterää. Viimeisen alamäen rullasin kuitenkin rennosti kohti huoltoa, tämä kun oli aiemmillakin kierroksilla avannut jalkoja kivasti. Nyt se ei kuitenkaan auttanut ja huollossa istumisen jälkeen reiteni olivat täyttä betonia. Taisin höpistä huoltajalleni jotain keskeyttämisestä ja jouduin muistuttamaan itseäni käskystä #4, "Huoltoon ei keskeytetä!" ...eli takaisin tuonne lähtöruutuun vaan.

Kierros nro 21 alkoi. Etureidet tuntuivat aivan karmeilta, tässä olisi ollut Kalsataman betonitehtaalle hyvää ainesta tarjolla. Jättäydyin letkan hännille Visan seuraan. Olin jutellut hänen kanssaan aikaisemmilla kierroksilla ja hänen taktiikkana oli vetää kierros noin 55 minuuttiin. Hän oli onnistunut tässä todella hyvin ja tasaisesti joten järkeilin että jos vain onnistuisin pysymään hänen peesissä niin olisi vielä mahdollista päästä kierros loppuun. Alkumatkan sinnittelinkin Visan mukana mutta reidet menivät yhä enemmän jumiin ja kolmoislampien kohdalla, suunnilleen reitin puolessavälissä, jouduin antamaan periksi.

Alkoi nopeatempoiset YT-neuvottelut. Työnantaja (Aivot, Sydän) sanoi ETEENPÄIN! AKT (Amputoitujen Koipien Työväenliitto) sanoi EI. Työnantaja vetosi siihen että pidennetystä työajasta sovittiin Kiky-sopimuksessa, AKT uhkasi sulkea satamat. Tähän neuvottelut loppuivat koska satamiahan ei vain voida sulkea, siihen tyssähtäisi koko Suomen vienti.

Pistin kävelyksi ja 27 min kohdalla olin kolmoislampien jälkeisessä tiukassa ylämäessä (aiemmilla kierroksilla olin ollut tässä paikassa noin 23 min kohdalla). Tein pikaiset laskennat päässäni ja tulin siihen lopputulokseen että tällä, ei niin reippaalla, kävelytahdilla en millään ehtisi huoltoon ennen aikarajan umpeutumista. Laitoin huoltajalleni viestiä että kävelyksi meni enkä tule ehtimään ajoissa huoltoon.

Jossain vaiheessa tämän jälkeen oli vielä sopivasti sijoittunut valokuvaaja ikuistamassa tätä kärsimysnäytelmää. Tämä tietenkin "piristi" mieltä aivan valtavasti 😂

Jane Fondan jumppavideo 80-luvulta
Ohitettuani valokuvaajan tein vielä viimeisen epätoivoisen yrityksen herättää kuolleet etureiteni henkiin ...rupesin tekemään jumppaliikkeitä. Se vain oli todella tuskallista ja kun silmieni edessä rupesi vilisemään Jane Fondan 80-luvun jumppavideoita lopetin heti. Se oli siinä, sitten vain poika kiltisti kävelemään kohti huoltoa! Kun oli suunnilleen kilometrin verran matkaa jäljellä huoltajani tuli minua vastaan ja ojensi minulle Cola-pullon (tällä ei enää ollut kisan osalta merkitystä koska aikaraja oli jo mennyt umpeen), ai että maistui hyvältä!

Kun saavuin huoltoon sain ihan kunnon aplodit paikalla olevilta ja vielä halaukset ja onnittelut Mikaelilta. Tämä oli kyllä oikeasti aika liikuttava hetki enkä oikein tiennyt miten reagoisin. Vaikka lopputuloksena oli DNF eli keskeytys, olin vain jotenkin niin iloinen tästä saavutuksesta että en osannut ajatella sitä keskeytyksenä. Enkä kyllä osaa vieläkään! 😊 No, tunteilulle ei onneksi jäänyt paljoakaan aikaa kun Mikael oli jo kysymässä että kai minä nyt tulen kisailemaan ensi vuonnakin? 😁 ...siinä tilanteessa, väsyneenä ja koomassa muistuttavassa tilassa, en vielä uskaltanut mitään luvata. Nyt voin kuitenkin jo paljastaa että aikomus on olla paikalla myös ensi kesänä.


Minun lopulliset kierrosajat
Lopputulos oli siis DNF 134 km 20 h kohdalla ja olin kisan seitsemänneksi sitkein. Viimeistä kierrosta ei hyväksytty lopputulokseen koska tunnin aikaraja ehti mennä umpeen. Hylätty kierros mukaanlukien tuli kuitenkin liikuttua 21 h 15 min ja 140 km. Ylitin itseni, aika reippaastikin.

Myöhemmin illalla palasin suihkussa käymisen ja lounaan syömisen jälkeen vielä seuraamaan viimeisten kierrosten dramaattisia loppuhetkiä, olihan se vain ihan huikeata.

Tapahtuman tunnelma oli todella erityinen niin polulla, tiellä kuin huollossakin. En pysty sitä sanoin kuvailemaan, se pitää kokea paikan päällä. Ehkä oman osansa tunnelmaan toi tällä kertaa myös se että tämä oli nyt se ensimmäinen "alkuperäinen" Nuuksio Backyard Ultra. Järjestelyt toimivat erinomaiset ja huollon tarjoilut olivat ihan huippuluokkaa.

Vielä kerran kiitokset järjestäjille ja kanssakilpalijoille, oli ihan älyttömän hauskaa!

Erityiskiitokset myös huoltajalleni, ilman häntä minun huollot olisivat todennäköisesti menneet pelkäksi sekoiluksi ja meno olisi tyssähtänyt jo paljon aikaisemmin. Kiitos myös kannustusjoukoille jotka tulivat metsään tsemppaamaan väsynyttä miestä.

Ensi kesänä elokuvateatterissa lähellä sinua: Murmelin vastaisku 😁


Instagram Ota Hyväkuntoisena Hautaan seurantaan Instagramissa


torstai 25. heinäkuuta 2019

NUTS Ylläs-Pallas 105 Km 2019: Oispa rakkaa



20.11.2018, olin juuri tilannut kesän 2019 lomamatkan tarjoushintaan 0,99€/km ja järjestäjän antama Lapin mystisyyttä hehkuva reittikuvaus nosti odotukset uusiin sfääreihin:

"Kun Hetta–Pallas-väli on käynyt jo tutuksi juosten tai vaeltaen, voit irrotella uudella ultramatkalla Pallakselta Ylläkselle. Päästä sisäinen ultrajuoksijasi irti puiston upeimmille poluille ja maagisille metsätaipaleille tiiviisti sijoiteltujen huoltopisteiden ja loppumatkan kannustusjoukkojen siivittämänä. Ota luonnosta ja valoisasta yöstä voimaa ja aseta tavoitteesi uudelle tasolle! Lähtö on Pallakselta keskiyöllä, lauantaita vasten."

perjantai 31. toukokuuta 2019

Karhunkierros 55 km 2019: Jekkua ja Kakkua


...EI, tämä ei siis ole tarina Jägermeister- ja kakkutarjoilusta vaan idea otsikkoon tuli Kakolan vankilassa istuneen "Raipen" elämänviisaudesta jonka hän hauskasti oli kirjoittanut vankisellinsä seinälle. Tässä kohtaa on nyt varmaan hyvä tarkentaa että en siis napsinut yllä näkyvää kuvaa vankilassa istuessani, vaan kymmenisen vuotta sitten kun työnantajani vei meidät virkistyspäivänä opastetulle kierrokselle Kakolan vankilaan. Mikäs työnantaja se sellainen sitten on joka vie työntekijänsä virkistymään vankilaan? ...sitäpä sopii miettiä 😂

perjantai 17. toukokuuta 2019

Minä


Olen aina juossut, joskin enimmäkseen vihreillä laitumilla nahkakuulaa jahdaten. Yli 20 vuoden ajan elämä oli osa jalkapalloa.

Tuli vanhuus, hitaus ja kankeus ja vuonna 2009 päätin laittaa nappulakengät naulaan. Jalkapallon jättämä aukko oli iso ja tämä tyhjiö piti täyttää jollain muulla, kysymys olikin että millä? Vielä samana vuonna, kun olin Helsingissä seuraamassa kaverin kahden tunnin alitusyritystä puolimaratonilla, syttyi pieni kipinä. Pystyisinköhän itse samaan?

Kestävyysjuoksun treenaamisestahan en silloin tiennyt/ymmärtänyt mitään, joten rupesin treenaamaan jalkapallosta tutuilla menetelmillä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä että suurin osa lenkeistä mentiin aivot narikassa ja kaasu pohjassa. Neljä kuukautta myöhemmin juoksin ensimmäisen puolimaratonini jossa tein kaikki mahdolliset aloittelijan virheet: liian paljon vaatteita päällä, liian kova alkuvauhti ja join liikaa urheilujuomaa (pakki meni sekaisin). Pääsinpä kuitenkin maaliin ja kahden tunnin tavoite alittui ihan reippaasti. Äitini erehtyi soittamaan minulle juuri maaliintulon jälkeen kun olin romahtanut uupuneena maahan. En ikinä unohda sitä hiljaisuutta langan toisessa päässä kun vielä täysillä huohottaen vastasin puheluun sanoilla: "...mä teen kuolemaa tässä!"

Seuraavat vuodet kuluivat satunnaisia puolimaratoneja juosten ja ennätystä parantaen. Jossain vaiheessa tämä "kaasu pohjassa"-harjoittelu kuitenkin kostautui, jalat eivät enää kestäneet ja loukkaantumiset seurasivat toisiaan. Olin jo nuorena vitsaillut että kuolema korjaa minut kun täytän 40 ja niinhän siinä sitten tavallaan kävikin. 40v-syntymäpäivänäni työkaverit järjestivät minulle "hautajaiset/muistotilaisuuden" ja samoihin aikoihin hautasin myös kaikki liikuntaan liittyvät suunnitelmat kyseiselle vuodelle. Molempiin jalkapohjiin oli pesiytynyt plantaarifaskiitti ja lisäksi kroppa oli jo pidemmän aikaa ollut omituisessa tulehdustilassa jossa jatkuvan flunssakierteen kaverina oli ärhäkkä ihotulehdus. Yksi jalka oli jo haudassa...

Vuoden 2017 alussa minun fyysinen kunto oli ehkä surkeampi kuin koskaan aiemmin. Haaveilin kuitenkin vielä juoksemisesta enkä muista tarkalleen mitä olin netistä etsimässä kun törmäsin "Buff Trail Tour Finland 2016 - NUTS Pallas"-kisavideoon. Katsoin videon varmaan 10 kertaan jonka jälkeen, sen enempää miettimättä, ilmoittauduin 55 km-matkalle. Oli vain pakko päästä sinne! Tästä "Hyväkuntoisena Hautaan"-projekti sai alkunsa.

Aiemmista kommelluksista viisastuneena lähdin rakentamaan kuntoa maltilla peruskestävyydestä aloittaen. Tutustuin myös juoksuvalmennukseen lukemalla kirjoja ja vakoilemalla muiden juoksijoiden treenejä. Kuukaudet vierähtivät ja heinäkuussa juoksin ensimmäisen ultramatkani Pallas-Hetta-reitin upeissa maisemissa. Helpolla se ei tullut vaan matkalla tuli kirjaimellisesti vuodatettua verta, hikeä ja kyyneleitä. Kyseisellä kisamatkalla sai alkunsa myös "Hyväkuntoisena Hautaan"-blogi johon rupesin kirjoittamaan kisaraportteja ultra/polku-seikkailuistani, ehkäpä vähän kevyemmällä ja humoristisemmalla otteella verrattuna muihin juoksublogeihin.

Aika kuluu nopeasti kun on hauskaa, ja nyt on jo pari vuotta tullut vietettyä polku- ja ultrajuoksun ihmeellisessä maailmassa, eikä loppua tälle hulluudelle näy.

2017 (Juoksua: 2,467.77 km, Nuosumetrejä: 19,392 m)

Bodom Trail 21 km
NUTS Pallas 55 km
Nuuksio Classic 42 km

2018 (Juoksua: 3,203.73 km, Nuosumetrejä: 27,690 m)

Bodom Trail 21 km
NUTS Karhunkierros 80 km
Nuuksio Trail Ultra 70 km

2019

Bodom Trail 21 km
NUTS Karhunkierros 55 km
NUTS Ylläs-Pallas 105 km
Nuuksio Backyard Ultra


Instagram Ota Hyväkuntoisena Hautaan seurantaan Instagramissa

tiistai 7. toukokuuta 2019

Bodom Trail 2019 - Kuin Juha Miedon pääsiäinen ilman mämmiä


Bodom Trailia edeltävien viikkojen aikana sosiaalisessa mediassa kävi kuhina: "Reitti on nopeassa kunnossa...", "Kuivempaa kuin koskaan...", "Vähemmän mutaa..." jne. Mutta siis mitä hittoa!?!? Bodom Trail ilman mutaahan olisi vähän kuin Juha Miedon pääsiäinen ilman mämmiä! Muta on mielestäni olennainen osa tämän kisan luonnetta enkä voisi kuvitellakaan juoksevani tuolla täysin kuivilla poluilla. Tulipa siinä melkein kyynel silmäkulmassa muisteltua miten aiempien Bodom-seikkailujen jälkeen löytyi mutaa mitä oudoimmista kehon onkaloista, jopa viikkoja jälkikäteen  ...tätä ette varmasti halunneet tietää, mutta kerroinpahan kuitenkin 😂

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Nuuksio Trail Ultra 70 Km: Röyhtögorilla otti lukua


"Everybody has a plan until they get hit in the face" (Mike Tyson)

Tämä vanha viisaushan ei päde pelkästään nyrkkeilyyn, vaan elämään noin yleisestikin. "Osuma kasvoihinhan" voi olla mikä yllättävä tapahtuma/asia tahansa joka kääntää elämän ja kaikki olemassa olevat suunnitelmat päälaelleen. Suunnitelma oli minullakin Nuuksio Trail Ultraa varten: olin käynyt tutustumassa reittiin etukäteen, päättänyt millä strategialla lähden liikenteeseen, testannut syötävät/juotavat/varuusteet treenilenkeillä ja juossut ison määrän kilometrejä kesän aikana. Tiesin tosin että kun on kyse minun laatimasta suunnitelmasta, voi luottaa ainoastaan siihen että se kusee 100% varmuudella ...on vain kyse siitä, milloin, millä tavalla ja miten paljon 😃

torstai 31. toukokuuta 2018

NUTS Karhunkierros 80 km: Karhunkuiskaajan kirous


Karhunkuiskaajat ...en ollut edes tietoinen heidän olemassaolostaan ennen kuin viime talvena sattumalta katsoin "Grizzly Man"-dokkarin. Dokkari kertoo amerikkalaisesta karhunkuiskaajasta Timothy Treadwellista joka 13 vuoden ajan vietti kesänsä elämällä karhujen keskellä Alaskassa. Valitettavasti Timothyn tarina ei päättynyt onnellisesti, vaan sekä hänestä että hänen tyttöystävästään tuli karhunruokaa syksyllä 2014. Saman karun kohtalon koki myös vuotta aiemmin Timothyn venäläinen kolleega Vitaly Nikolayenko. Kovin epäonnista porukkaa siis.