perjantai 31. toukokuuta 2019

Karhunkierros 55 km 2019: Jekkua ja Kakkua


...EI, tämä ei siis ole tarina Jägermeister- ja kakkutarjoilusta vaan idea otsikkoon tuli Kakolan vankilassa istuneen "Raipen" elämänviisaudesta jonka hän hauskasti oli kirjoittanut vankisellinsä seinälle. Tässä kohtaa on nyt varmaan hyvä tarkentaa että en siis napsinut yllä näkyvää kuvaa vankilassa istuessani, vaan kymmenisen vuotta sitten kun työnantajani vei meidät virkistyspäivänä opastetulle kierrokselle Kakolan vankilaan. Mikäs työnantaja se sellainen sitten on joka vie työntekijänsä virkistymään vankilaan? ...sitäpä sopii miettiä 😂



Luku 1: "Jekku"

Viime vuoden NUTS Karhunkierroksen 80 km-kisassa yritin jekuttaa (lähinnä itseäni) aivan liian kovalla alkuvauhdilla ja kakkuahan siitä sitten seurasi: 42 tuskaista kävelykilometriä "Barbapapa"-jaloilla. Tänä vuonna olin päättänyt että itse kisassa ei jekkuilla ollenkaan. Karhunkierros oli siis tarkoitettu treenijuoksuksi Ylläs-Pallaksen pidempää matkaa ajatellen, joten tavoitteeksi olin asettanut mahdollisimman tasapaksun ja tylsän suorituksen pienellä loppunostolla ja "pepun puristuksella" Valtvaaran ja Rukatunturin kohdalla.

Treeniohjelmani tälle vuodelle on suunniteltu täysin NUTS Ylläs-Pallaksen 105 km kisaa silmällä pitäen eikä siinä alun perin mitenkään huomioitu näitä lyhyempiä "treenikisoja". Olin siis ajatellut että vedän nämä ihan tuosta vain, osana ohjelmaa ja ilman erillisiä keventelyitä ja palautumisia. Jossain vaiheessa tulin kuitenkin järkiini (tajusin että olen vain keski-ikäinen elämääni kyllästynyt huonosti palautuva urpo, enkä mikään Henri Ansio) ja muutin ohjelmaa.Toukokuu tuli ja viikko ennen Bodom Trailia juoksin yhteensä 116 km johon sisältyi tupla-pitkikset ja yli 2000 nousumetriä (tämä on minulle iso määrä). Bodom Trailin kisaviikko menikin tuosta rääkistä palautuessa ja sain kuin sainkin jalat auki ja kisakuntoon viikonloppuksi. Bodomilla en tietenkään osannut juosta suunnitelman mukaan rauhallisesti ja maltilla, vaan menin niin kovaa kuin pystyin. Tämähän oli aivan "äärimmäisen fiksua" silmällä pitäen sitä että seuraavalla viikolla oli taas vuorossa ison treenimäärän viikko: 113 km + yli 2000 m nousua sisältäen tuplapitkikset. 😶

Kun Karhunierrokselle oli kaksi viikkoa aikaa jalkani olivat pahemmassa jumissa kuin Sipilän hallituksen SOTE-uudistus pahimmillaan. Ensimmäisellä keventelyviikolla jouduinkin vaihtamaan kaikki paitsi yhden suunnitellun juoksulenkin pyöräilyksi tai levoksi. Vasta sunnuntaina uskalsin kokeilla lyhyttä polkulenkiä. Jalat tuntuivat kuitenkin edelleen todella väsyneiltä ja totesinkin kaverille että jos kisa olisi käyty sinä viikonloppuna, en olisi päässyt edes ensimmäiseen huoltoon saakka. Matkan vaihtaminen 34 km:iin oli erittäin vahvassa harkinnassa.

Maanantaina lepäilin, rullailin jalkoja auki putkirullalla ja venyttelin. Tiistaina oli vuorossa perinteinen kisaan valmisteleva lenkki joka sisältää 4*5min vähän reippaampaa mutta kuitenkin hyvin rentoa juoksua. Toisin kuin aiemmilla kerroilla en voinut tämän lenkin jälkeen todeta että "kunto on kohdallaan" vaan se oli enemmänkin "ehkäpä tullaan hengissä maaliin" ...ei kovinkaan vakuuttavaa.

Voin sanoa että en ole koskaan keventelyn jälkeen ollut näin epävarma kisakunnostani, olinkohan tällä kertaa jekuttanut itseni pois pelistä jo ennen kisaa? 😶


Luku 2: Matka 

Torstaina matkustin lentäen Kuusamoon. Koneessa taisi olla enimmäkseen polkujuoksijoita, ainakin mitä nyt varusteiden ja vaatetuksen perusteella pystyi päättelemään. Vierustoveri koneessa oli lähdössä 166 km:n matkalle ja lentomatka sujuikin sitten mukavasti ja nopeasti polkujuoksusta pölisten.


Perjantai-aamuna heräsin aikaisin ja kävin syömässä aamiaisen jonka jälkeen suuntasin kevyelle jalkoja avaavalle hölkälle. Ihme ja kumma! Jalat toimivat hyvin, askel oli kevyt ja hengitys kulki! ...tämä oli ensimmäinen positiivinen merkki kahteen viikkon. 😊 Lenkin jälkeen pyöriskelin kisa-expossa katsomassa varusteita ja sen jälkeen kuvasin 160 km-matkan lähdön (video yllä). Keli oli aurinkoinen mutta viileä ja kärkimiehet säntäsivätkin matkaan ihan huimaa kyytiä.




Luku 3: Lähtö

Koitti kisapäivän aamu ja heräsin yllättävän hyvien yöunien jälkeen klo 5. Laitoin kahvin porisemaan, ahmin vähän banaaneja ja jugurttia ja tsekkasin tilanteen 166 km:n gps-seurannasta. Klo 6 näinkin hotellihuoneeni parvekkeelta kun 166 km-matkan voittaja Jaakko Eskelinen kevyesti rullaten tuli maaliin shortseissa ja t-paidassa. Sen lisäksi että hän juoksi ihan järkyttävän hyvän ajan minua järkytti myös tuo pukeutuminen. Ulkonahan oli siis suht jäätävät kelit! 😱 ...itse päätin kyllä sitten laittaa pikkasen enemmän vaatetta päälleni, minä kun en ole mikään Jaakko ...urpoksi minua on kyllä joskus kutsuttu 😂

Bussimatkalla Rukalta Oulangan lähtöön juttelin saksalaisen miehen kanssa jolle tämä oli ensimmäinen polkujuoksukisa ja myös ensimmäinen ultramatka. Hän oli selvästikin vähän hermostunut ja eniten taisi hermostuttaa kylmä ja sateinen keli. Mutta eiköhän tämä ollut kaikkien mielessä, enemmän tai vähemmän. Kun saavuimme Oulankaan satoi taas vähän reippaammin ja onneksi siellä pääsi Oulangan Luontokeskuksen sisätiloihin odottelemaan koska lähtöön oli vielä yli tunti aikaa.

Klo 10.00 lähdimme matkaan ja reippaasti lähdettiinkin. Enismmäiset kilometrit sujahtivat 5min 30s tietämille, eli paljon nopeammin mitä olin suunnitellut (noin 6 min/km). Kolmannen kilometrin jälkeen vedinkin ihan suosiolla käsijarrua ja rauhoitin tilanteen. Kymmeneen kilometriin saakka reitti oli erittäin helppoa ja tasaista maastoa ja juoksu sujui ihan itsestään. Tämän jälkeen tuli vähän nousua ja vähän teknisempiäkin osuuksia. Iloisena yllätyksenä tuli se että niillä pätkillä joilla viime vuonna hakkasin jalkani lunastuskuntoon juurakossa, oli nyt levitetty paksu kerros soraa jolla juoksu kulki aika jouhevasti 😊

Kitkajoen vierustassa meno sitten hidastui mutta yritin kuitenkin pitää vauhdin suhteellisen tasaisena kun vedin yhtä pientä porukkaa juurakon läpi. Hyvältä tuntui vieläkin, tasaista puurtamista.

("Oulanka-Pieni Karhunkierros" osuus vei viime vuonna 3h 51min, nyt 2h 56min)


Luku 4: Pieni "Kakunkierros"

Tultiin rappusia alas pienelle Karhunkierrokselle, nyt oli luvassa helppoa baanaa ja saisi taas juosta! Jotenkin minun jalat olivat kuitenkin tönkön oloiset, eikä juoksu vain ottanut kulkeakseen. Juostessani pohdiskelin asiaa ja todennäköistä on, että olin niin keskittynyt Kitkajoen juurakko-infernossa etenemiseen että unohdin säännöllisen urheilujuoman litkimisen hetkeksi. Mutta ei hätää, tämä oli selkeästi pitkiltä treenilenkeiltäkin tuttu "välikuolema" ja niistä pääsen yleensä yli hidastamalla vauhtia hetkeksi ja tankaamalla lisää energiaa.

Vaikka pienen Karhunkierroksen loppu meni vähän himmailuksi saavuin Juuman (Basecamp) huoltoon ajassa 3h 40min, olin ihan aikataulssa vielä tässä vaiheessa. 😊



Luku 5: "Kakku"

Juuman huollossa rupesin vähän liiankin huolellisesti korjaamaan syntynyttä energiavajetta. Vedin suuhuni pari kourallista sipsejä, pari banaaninpuolikasta, vihreitä kuulia ja kaksi mandariina. Mandariinit olivat kyllä tänäkin vuonna erittäin hyviä mutta tällä kertaa niitä ei oltu kuorittu valmiiksi. Se oli vähän huono juttu (ainoa miinus jonka järjestäjille antaisin), koska kylmillä nakkisormilla mandariinien kuorimiseen meni paljon aikaa ja sormet pääsivät kylmettymään lisää kun joutui ottamaan sormikkaat pois kädestä. No pieni juttuhan tuo oli, mutta täytyyhän sitä nyt löytää joku ketä syyttää aivan liian pitkistä huoltotauoista ...itsessä kun ei vikoja löydy, ei ei!😂

Kun vihdoin pääsin liikkeelle huomasin heti ensimmäillä kilometrillä että nyt tuli ahmittua liikaa, vatsassa hölskyi ja olo oli vähän outo. Tässä kohtaa ajattelin että merisuola ehkä vähän rauhoittaisi vatsaa ja rupesin repun taskusta sitä kaivamaan. Mutta eipä löytynyt! ...ei sitten perhana millään vaikka kävin kaikki juoksurepun taskut läpi ja olin ihan 100% varma että olin aamulla viimeisessä tsekkauksessa nähnyt suolapussin! Kymmenen minuuttia siinä varmaan meni harrastaessani geokätköjen etsintää reppuni syvimmissä onkaloissa 😁 ...sitten vain luovutin ja päätin että kävelen kunnes vatsa rauhoittuu. Kisan jälkeen suolapussi muuten löytyi housuntaskusta josta en tietenkään älynnyt sitä etsiä, kun en koskaan aikaisemmin ole sitä siellä pitänyt. Tulipahan taas opittua että mitään muutoksia normaaliin ei kannata tehdä kisapäivänä!

Muutamia minuutteja kävelin vielä reippaasti jotta vatsa rauhoittuisi, mutta melko pian pääsin taas kunnolla juoksemaan. Tässä vaiheessa olin vielä hyvässä noin 7 tunnin loppuaikaan tähtäävässä vauhdissa mutta 40 km paikkeilla tulin yhteen jyrkempään alamäkeen ehkäpä vähän liiankin vauhdikkaasti ja oikea jalka laskeutui vinoon kiven päälle. Sain estettyä kaatumisen korjaamalla kropan asentoa, mutta oikea jalka otti kiinni kiveen ja polvi pääsi vääntymään jonkun verran. Ensin tuo ei tuntunut mitenkään pahalta ja jatkoinkin matkaa rennosti juosten mutta kymmenen minuutin sisällä polvessa alkoi tuntumaan melkoinen jyskytys ja kipu. Jyrkemmät alamäet jouduin tämän jälkeen kävelemään ja hankalia olivat myös paikat jossa maasto oli pehmeää.

Jyrkkiä mutakivijuurakko-alamäkiä riitti osuuden lopussa ja meno pysyi tuskallisen hitaana. Mieli alkoi mennä mustaksi ja uhkaavasti tämäkin matka alkoi muistuttamaan viime vuoden kärsimysnäytelmää: "Samaa paskaa, eri housut!" ajattelin. No, Konttaisen huoltoon kyllä nyt mentäisiin vaikka kontaten ja housut kintuissa! 😀

Osuuden lopusta jäi erityisesti mieleen parivaljakko jolla juttu luisti ja huonot vitsit seurasivat toisiaan. Itse olin vielä tässä vaiheessa siinä mielentilassa että jutut eivät nyt ehkä ihan uponneet, mutta kun jossain vaiheessa selvisi että toisella miehistä oli matkaeväänä pussillinen makkarapaloja mieleni virkistyi. Tuo oli mielestäni todella huvittavaa ja makkarapalat alitajunnassa nousu Konttaiselle sekä lasku alas huoltoon sujuivat kuin yhdessä hujauksessa 😁

("Basecamp-Konttainen" osuus vei viime vuonna 3h 5min, ja nyt 2h 33min vaikka tämä ei mennyt läheskään putkeen)


Näkymä Rukalta Valtavaaralle ja Konttaiselle päin päivää ennen kisaa.

Luku 6: Konttainen-Ruka, "Täysillä sisään, ambulanssilla ulos!"

Konttaisen huollossa täytin vain vesipullot, otin yhden mandariinin ja lähdin nousemaan Valtavaraa ylös. Tällä osuudella onnistuin jotenkin löytämään iloisuuden ja rentouden jonka olin edellisellä osuudella kadottanut. Jyrkät nousut sopivat kipeälle polvelleni erinomaisesti ja ohitin porukka koko ajan, tätä varten olin treenannut! Jyrkimmät alamäet jouduin vielä laskemaan hitaasti kävellen mutta ne oli tässä kohtaa sen verran lyhyitä että ei kauheasti haitannut. Valtavaaran huippu oli kyllä tällä kertaa pienoinen pettymys, kun siellä ei mitään upeita näkymiä ollut vaan tilalla oli sakeat sumuverhot. Toisaalta, enpähän minä ollut tänne näkymiä ihastelemaan tullutkaan. Valtavaaralta alas johtavilla hiekkapoluilla jossa ei tarvinnut väistellä tyhmiä kiviä ja juurakoita pystyin juoksemaan lähes normaalisti, jihuuu!! 😊 Minulla oli taas hauskaa, tuntui melkeinpä siltä kuin olisin juuri katsonut Spede Pasasen "Naisen logiikka"-elokuvan! ...tai ei ehkä kuitenkaan 😂

Vielä viimeinen nousu Rukalle ennen laskua maaliin. Kun höyryten tunkkasin ohi yhdestä naisesta joka vähän lepäili ylämäessä, hän kysyi: "Mitä sä olet oikein vetänyt??" ...en edes muista mitä hänelle vastasin, mutta olisi pitänyt vastata että mitään muuta en ole vetänyt kuin Pyrkän vanhaa hyppyrimäkeä ylös ja alas tuhatkunta kertaa. Mutta kyllähän sitä tulee vedettyä aitoon norjalaistyylin astmalääkettäkin 😁

Lopun alamäet tulin vauhdilla ja ohitin ehkä kymmenkunta juoksijaa siinä matkalla. Juoksin Karhunkierroksen portin läpi ja viimeiset portaat alas (ei siis hitaasti sivuttain kävellen niin kuin viime vuonna), jonka jälkeen punaiselle matolle ja maaliviivan yli ajassa 7h 35min. Se oli siinä!


Olihan minusta otettu virallinen maaliintulokuvakin, mutta koska taas kerran onnistuin näyttämään lähinnä sarjamurhaaja Hannibal Lecterin inkarnaatiolta en aio julkaista sitä koskaan missään 😂

Kisan jälkeen kävin nopeasti syömässä jonka jälkeen linkutin (kipeä polvi oli tässä vaiheessa turvonnut ja mennyt todella jäykäksi) hotellihuoneen puolelle tuijottamaan tulospalvelua. 34 km:n matkalla oli nimittäin mukana 7 kaveria (kaikki ensikertalaisia) ja jännitin kovasti heidän kohtaloaan. Jännitettävää riittikin aina klo 23.45 asti kun viimeinenkin taistelupari raahautui erämaasta maaliin 😊

Miten tämä kisa sitten kokonaisuudessaan meni? Kun tulin maaliin ensimmäinen tunne oli pieni pettymys, tuloshan olisi voinut olla niin paljon parempi. Toisaalta kun katson tavoitetta joka siis oli tasainen perusvarma suoritus pienellä loppurutistuksella, niin tämähän oli juuri sellainen. Alun ensimmäisiä kilometrejä ja lopun mäkirymyä lukuunottamatta sykkeet pysyivät peruskestävyys-alueella ja koko matkan keskisyke oli 154 (aerobinen kynnys on 155 joten aika lailla täysosuma oli tämäkin). Niin ja se polvi ...se paranikin sitten parissa päivässä eli pienellä säikähdyksellä selvisin tällä kertaa 😊

Katse ja ajatukset on nyt käännetty kohti Ylläs-Pallaksen 105 km-matkaa...


Instagram Ota Hyväkuntoisena Hautaan seurantaan Instagramissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti