Big Dog's Backyard Ultra Finland: Last Jani Standing

Kostea viikonloppu Nuuksiossa 17.10 ultrajuoksulegendojen seurassa? No tottahan toki minä osallistun! 

Ilta alkaa alkuruoalla, Lempisen Janin valmistamalla riisipuurolla jolla varmistetaan että kaikki jaksavat juhlia pitkälle yöhön. Huhuh, olipa heti alkuun tukevaa settiä, mutta eipä aikaakan kun on jo pääruoan paikka, tätä porukka on odottanut ...uunituoretta Saarioisten maksalaatikkoa Niemenmaan Villen tarjoamana, lurpsistarallaa! Tunnelma alkaa olla katossa ja sen kunniaksi kohotamme Ahokkaan Katin johdolla, ei maljan, vaan minigrip-pussissa kypsennetyn vihreän kuulan. Illan päätteeksi joukkueen kapteeni Juha Jumisko pitää vielä tunteikkaan puheen joka saa silmäkulmani kostumaan. Tai nyt ehkä vähättelen, minähän suorastaan vollotan eikä siitä meinaa tulla loppua, ei sitten millään...

...yritän pyyhkiä kyyneleet pois, välillä minulla on nimittäin vaikeuksia nähdä edessä kulkevaa hiekkatietä kunnolla otsalampun valokeilassa. THL:n tilannekatsaus kierrokselta 29: on pimeää, vasen nilkka/jalkapöytä on paskana ja lämpötila on melkein nollassa asteessa ...koronasta ei ole tietoakaan. Joka kerta kun vasen jalka osuu maahan jalkpöydästä lähtee vihlaiseva kipu joka säteilee nilkan kautta etusääreen ja samalla silmistäni vuotaa kyyneliä yhä kiihtyvällä tahdilla 😭 ...olen siis onnistunut kisan aikana kehittämään suolavesipumpun, harmi vain että tässä ei ole kyse takapihan keksintökilpailusta 😁 Kärkiporukka tulee pimeydestä minua vastaan ja ryhdistäydyn hetkeksi, vielä muutama sata metriä ja minäkin olen kääntöpaikalla josta käännytään takaisin kohti huoltoa. Vauhtini on nyt nilkkavaivan takia hidastunut huomattavasti ja joukkeemme amerikkalaisvahvistus Jeremy juokseekin minut kiinni kääntöpaikalla. Jutteluseura piristää tässä vaiheessa kummasti ja vie ajatukset hetkellisesti pois kivuista. Onneksi niin, koska muuten olisin varmaan itkenyt itselleni nestehukan. Jatkamme yhdessä Jeremyn kanssa tallustelua ja häviämme illan pimeyteen...

Valmistautuminen:

Valmistautuminen tähän kisaa alkoi oikeasti heti kesäkuun Nuuksio Backyard Ultran jälkeen, vaikka tästä kisasta ei siinä vaiheessa ollut tietoakaan. Epäonnistuneen NBU:n jälkeen tuli pakottava tarve keksiä joku "laastarikisa" paikkaamaan sitä valtavaa pettymyksen tunnetta mikä tuosta kisasta minulle jäi. Sopiva kandidaatti löytyi Viron puolelta, elokuussa järjestettävä: Heavy Metal Ultra.

Tässä vaiheessa muutin myös treenejä jonkun verran. Vähensin poluilla juoksemista koska HMU:ssa olisi vain pieni pätkä oikeata polkua ja sekin paljon helpompaa polkua kuin mitä NBU:ssa on. Lisäksi HMU:n päiväreitillä olisi luvassa vain noin 30 nousumetriä ja yöreitillä sitäkin vähemmän, joten alensin myös roimasti minun viikottaisia nousumetritavoitteita.

No, niinhän siinä sitten kävin että tuo Viron reissu peruuntui kokonaan minun osaltani. Harmitti kyllä aika lailla ja harmitusta lieventääkseni päätin sitten yhtenä elokuun loppupuolen perjantaina suoraan töiden jälkeen juosta omatoimi-Backyard Ultran. Tämähän oli tietenkin todella tyhmä idea 😁 Valmiiksi väsyneillä jaloilla, kropalla ja päällä onnistuin kuitenkin juoksemaan 10 kierrosta (67 km) ennen kuin luovutin. Hyvä täsmätreeni tämäkin varmaan kuitenkin oli. Tuon koettelmuksen jälkeen pidin viikon pituisen treenitauon ja suunnittelin mitä tekisin seuraavaksi. Ajatuksena oli jossain vaiheessa vetäistä omatoimijuoksu jossa juoksisin pidemmälle kuin koskaan aikaisemmin. (tämän suunnitelman tulen vielä joskus toteuttamaan)

Yhdeksäs syyskuuta kesken työpäivän puhelimeen kilahti viesti. Se oli Heermannin Mikael joka kysyi olisiko minulla kiinnostusta osallistua Backyard Ultran MM-kisoihin lokakuussa. Pohdiskelin asiaa pitkään ja hartaasti, varmaan sellaiset 15 sekuntia 😁 ja vastasin että kiinnostusta löytyy ja kunnossa ollaan!  ...tämä on minulle juuri tyypillistä, innostun jostain ja muutaman sekunnin pohdinnalla lähden mukaan, jälkeenpäin istun sitten murehtimassa että miksiköhän tähänkin nyt tuli lähdettyä. Tällä kertaa jälkeenpäin mietitytti lähinnä se että en ehkä ihan tuntenut kuuluvani tähän kovien juoksijoiden joukkoon, minulla kun nuo varsinaiset näytöt vielä puuttuivat. Toisaalta näytönhalua oli sitäkin enemmän ja tämän vuoden treenit oli tehty 30-40 tunnin suoritusta silmällä pitäen joten ainakin teoriassa kapasiteettia pitäisi olla pitkään suorituksen.

Syyskuussa sain vielä muutaman tosi hyvän treeniviikon taakseni jossa viikkojen kilometrimäärät liikkuivat 115-130 välillä. Pari Backyard-tyylistä täsmätreeniäkin mahtui joukkoon:

12.9, 8 kierrosta (53 km) tulevalla kisareitillä Juhan Jumiskon ja Kati Ahokkaan seurassa 
4.10, 6 kierrosta (40 km) viimeistelytreeni omalla reitillä jossa oli noin 100m nousua/kierros

Kisastrategia:

Aika lailla samoilla teeseillä mentiin kuin ennenkin, eli:

- ei kierros/aika-tavoitetta, etenen kierros kerrallaan

- juoksen/kävelen omaa tahtia

Syyskussa reitillä juostun yhteislenkin jälkeen totesin että 49-51 min aikahaarukka on minulle juuri sopiva. Siinä jäisi joka kierroksella aikaa huoltoon ja pieneen lepoon, ja olisi pientä marginaalia jos iskee joku isompi hätä. 

- huoltoon en keskeytä (tämä on muuten todella tyhmä sääntö! 😁)

Juomisen ja ruokailun suhteen tein tällä kertaa pientä viilausta:

- Kierrokselle mukaan 0,5L pullo Tailwindin urheilujuomaa. Nyt kun oli viileät kelit join 0,25L/kierros josta sain noin 100 kcal energiaa (yksi pullo riitti siis kahteen kierokseen)

- Ruokailu joka kolmas tunti (perunamuussia tai tomaatt&vuohenjuusto-keittoa vuorotellen) ja ruokailun jälkeiselle kierrokselle vesipullo mukaan urheilujuoman sijasta.

- Niinä kierroksina jolloin en syönyt ruokaa huollossa vaihtoehtoina oli jonku seuraavista: banaani, mandariini, voileipä, riisipiirakka tai alkoholiton olut

- Kierroksilla taskussa oli aina joku seuraavista: Finlandia marmeladeja, Pihlaja-karkkeja, Pihalaja-suklaakonvehteja, Milkyway-patukka. Näitä yritin aina popsiskella sen verran että saisin niistä noin 100 kcal/kierros.

- Varalla niille hetkille jolloin tarvittiin vähän lisäpotkua: Coca Colaa, Tailwindin Recovery-juomaa, Tailwindin urheilujuomaa kofeiinilla

Näillä eväillä energiansaanti oli aina 200-300 kcal/kierros.

Yhden vuorokauden ruokailuaikataulu

Kisapäivä:

Meidän pieni ja tiivis telttakylä

Koitti kisapäivän aamu ja heräsin klo 8. Mielelläni olisin nukkunut pideempäänkin mutta kyllähän nyt kahdeksan tunnin yöunet kisaa edeltävänä yönä on jo hyvä suoritus. Lisäksi minulla oli vielä vähän pakattavaakin kun kaikki riisipiirakat ja voileivät piti kääriä muovikelmuun ennen lähtöä. Klo 11 söin lounaan, minun lempparia eli ranskalaiset ja lihapullat 😋 Sitten olikin pian lähdön aika ja otettiin huoltajan kanssa suunta kohti Nuuksiota ja Siikajärveä.

Kisakeskuksessa olikin jo täysi tohina päällä kun saavuimme paikan päälle. Kasasimme nopeasti tavarat telttaan, jonka olimme tuoneet paikalle jo edeltävänä päivänä, ja minä ryhdyin täyttelemään juomapulloja. Sitten vielä nopea tavaroiden järjestely ja olimme valmiita kisaan.

Kierrokset 1- 10:

Kolme vihellystä ...kaksi vihellystä ...yksi vihellys, kellon kilinää ja lähdimme matkaan. Nyt jotenkin helpotti, tätä oli jännitetty ja odotettu. Ensimmäinen kierros oli rentoa juoksentelua ja leppoisaa rupattelua joukkuekavereiden kesken. Kierros meni aikaan 47:49 joka oli vähän turhan vauhdikas mutta se menköön alkuinnostuksen piikkin. Seuraavat pari kierrrosta menivät aikaan 48:10 ja 48:37 ja neljännellä kierroksella päätinkin sitten siirtyä joukon hännille Niemenmaan Villen kanssa koska hän näytti juoksevan aika tarkalleen 50 minuutin kierroksia. Villen kanssa edettiinkin sitten yhdessä tappavan tasaisesti hamaan loppuun saakka.

Ilman syväkyykkyä ei lähdetä kierrokselle (Kuva: Jarmo Koskela)

Kilpailun alkupuoliskon draamasta vastasi Lempisen Jani joka kärsi heikosta olosta ja palelusta yllättävän aikaisessa vaiheessa kisaa. Onneksi järjestäjien tarjoama riisipuuro herätti hänet uudelleen henkiin ja saimme nauttia hänen hyvästä seurasta vielä monen kierroksen ajan.

Kierroksilla 9-10 alkoi tihkusade joka oli sen verran kevyttä että se ei sinänsä haitannut juoksua millään tavalla. 

Kierrokset 11-15:

Klo 02.00 otin ensimmäistä kertaa urheilujuomaa jossa oli kofeiinia mukaan kierrokselle. Takana oli jo kahdeksan tuntia ja edessä vielä viitisen tuntia pimeydessä rymistelyä ja tämän lisäksi sääennusteet lupasivat rankempaa sadetta heti aamusta, joten nyt oli hyvä ajankohta hakea vähän lisäpotkua ja terävyyttä kofeiinilla. Pari tuntia myöhemmin otin myös märät vaatteet pois ja laitoin valmiiksi sadevermeet päälle. 

Klo 06.00 minulla oli vuorossa ns. perinteinen Norjalainen aamupala, eli astmalääke vitamiinipillereiden kera 😁

Kierrokset 16-21:

Kierroksella 16 alkoi sitten se mitä oltiin "odotettu" eli sade ja nyt sitä tulikin ihan reippaasti. Aiemmin niin mukavasta hiekkatiestä tuli hetkessä lainehtiva mutalätäkkö ja välillä siellä joutui oikein hyppimään ja pomppimaan että tossut pysyisivät edes jotenkuten kuivina. Jos mieli jo ennestään oli vähän maassa pitkästä ja pimeästä yöstä johtuen, niin tässä vaiheessa mikään ei ollut enää kivaa 💩

Tätä ihanuutta kesti kolmisen tuntia ja näiden tuntien ainut piristysruiske oli Jeremy joka juoksi kaikki kolme sadekierrosta ison sadevarjon kanssa  ...onneksi ei ollut kova tuuli muuten meillä olisi ollut yksi juoksija vähemmän 😄

Näihin aikoihin alkoi myös Hyttisen Soinnulla ja Lehtosen Jussilla olla ongelmia ja heidän vauhtinsa hidastui huomattavasti. Hurjasti he kuitenkin taistelivat ja molemmat saivat lopuksi kerättyä joukkueelle 20 kierrosta ...tätä sinnittelyä oli kyllä ihan mieletöntä seurata aitiopaikalta!

Kierroksen 21 (140 km) jälkeen minulla oli jo oma Backyard-ennätys hallussa ja tuntuma oli tässä vaiheessa vielä todella hyvä. Lähtiessämme kierrokselle 22 sanoinkin Koivun Larille lähdössä että ennätys on plakkarissa, nyt keskityn ennätyksen murskaamiseen! Tähän Lari lisäsi että murskaamisesta voidaan puhu vasta kun ennätys on ohitettu kaksinumeroisella kierrosluvulla 😃 Eli vähintään 30 kierrosta, laitoin luvun muistiin.

Tässä vaiheessa sade ja pilvet olivat väistyneet, aurinko paistoi ja kaikki oli taas hyvin.

Kierrokset 24-28 

Sunnuntaina klo 15 oli juostu 24 tuntia ja 161 km, ja vieläkin meillä oli 13 juoksijaa kisassa mukana. Minun olo oli vielä oikein hyvä, vaikka toki tunsin että olin jo juossut pidemmälle kuin koskaan ennen sekä sen että en ollut nukkunut kunnolla yli vuorokauteen (kisan aikana vedin vain muutaman minuutin pituisia "power napseja"). Lähtiessämmen kierrokselle 25 ilmeni sitten outo ongelma, reidet olivat täysin jumissa ja juoksu oli vaivalloista. Tätä jumitusta jatkui aina reitin kääntöpaikalle asti jonka jälkeen reidet heräsivät henkiin ja toimivat normaalisti huoltoon saakka. Omat aivoni olivat tässä vaiheessa liian väsyneet ymmärtämään mikä oli vialla mutta onneksi järjestäjistä Mikael kurkkasi telttaan tauon aikana ja vinkkasi että reisiä kannattaisi lämmittää huoltojen aikana, eli laitettiin makuupussi reisien ympärille ja toivottiin parasta. 

Ja ihme kyllä seuraavalle kierrokselle lähdettäessä, reidet olivatkin taas ihan OK ...ei minkäänlaista jäykkyyttä! Verrattuna edelliseen iltaan, ulkona oli tässä kohtaa 5-6 astetta viileämpi ilma ja se olisi tietysti pitänyt ottaa huomioon huoltojen aikana. Kierroksen aikana muistin vielä sen että minullahan oli mukana myös merinovillapitkikset jotka auttaisivat pitämään reisiä/jalkoja lämpimänä, nämä otimmekin käyttöön seuraavassa huollossa. Kisan aikana keksin montakin hyvää ideaa kierrosten aikana, ongelmana oli vain se että en enää muistanut niitä kun tulin huoltoon ja asialle olisi pitänyt tehdä jotain 😂

Kierroksen 27 jälkeen joukkueessamme kävi sitten kova kato. Jaakko Eskelinen, Lari Koivu ja Jani Lempinen keskeyttivät. Minullakin alkoi kierroksen aikana tuntumaan pientä kipua ja painetta vasemmassa jalkapöydässä mutta se ei tässä vaiheessa vielä hirveästi vaivannut juoksua joten ajattelin että tämä nyt vain on jotain tilapäistä pientä kolotusta mitä pitkillä matkoilla silloin tällöin esiintyy. 

Hämärä alkoi laskeutumaan ja kierroksella 28 oltiin taas liikkeellä otsalmpuilla. Kun siirryttiin alun asfalttiosuudelta hiekkatielle kipu jalkapöydässä/nilkassa alkoi juostessa tuntumaan koko ajan. Jouduin lisäämään kävelypätkiä enkä enää pysynyt Villen vauhdissa, etenin ihan yksin. Noin 500 m ennen hiekkatien kääntöpaikkaa hätkähdin kun tiellä näytti makaavan kuollut kettu 😮 ...kun tulin lähemmäs huomasinkin että kyseessä oli vain puunpalanen jonka joku oli asettanut siihen edellisenä yönä varoituksena vieressä olevasta kuopasta ...nyt alkoi hallusinaatiot jo olemaan varsin hyvällä tasolla 😁

Kääntöpaikalla sain kiinni edessä juosseen Hihnalan Heikin ja todettiinkin että hitaammin ollaan juostu mutta hyvin vielä ehdittäisiin kunhan vähennettäisiin kävelypätkiä loppumatkalla. Nilkka oireili loppumatkalla yhä enemmän mutta pystyin kuitenkin juoksemaan pätkittäin ihan hyvällä vauhdilla ja huoltoon tulin ajassa 53:35 (melkein 2 min normaalia hitaampi vauhti).

Kierros 29: "Last Jani Standing"

Huollossa tankkasin energiaa tavalliseen tapaan, mutta olin aivan liian väsynyt tehdääkseni mitään nilkka-ongelmalle vaikka taisin tästä huoltajalle valittaakin. Juokseminen kuitenkin onnistui vielä edellisellä kierroksella joten en ehkä ollut hirveän huolissani asiasta.

Lähdettiin matkaan... alun asfalttiosuus meni vielä ihan kohtuullisesti koska siinä jalat saivat lepoa jyrkkien ylämäkien kohdalla jossa käveltiin. Ongelmat alkoivat kun päästiin hiekkaosuudelle jossa kivut äityivät todella pahoiksi, nyt jouduin todella pinnistelemään. Kohdassa jossa aina menomatkalla käytiin tekemässä pieni ylimääräinen koukkaus ennen kuin taas palattiin pääreitille, kohtasin Jeremyn joka ohimennen huikkasi minulle "Heikki and Jani Saarinen turned back. You're now the last Jani standing.". Olin siis kisan kolmesta Janista ainut jäljellä oleva, tämä ajatus piristi hetkellisesti mutta aika nopeasti synkät ajatukset ottivat taas vallan kun nilkka muistutti itsestään ...kyyneleet valuivat 😭

...kun Jeremyn kanssa päästiin pois pimeältä hiekkatieltä ja takaisin asfaltille, hän meni tien sivuun "asioille" ja minä jatkoin matkaa. Tulin ensimmäiseen vähän jyrkempään alamäkeen ja vaihdoin juoksuun niin kuin olin tehnyt aikaisemmillakin kierroksilla. Nyt siinä oli vain se ongelma että jalka ei enää kestänytkään vaan kun siirsiin painon vasemman jalan päälle se antoi periksi ja siinä tuntui aivan järjetön kipu 😖 ...onnistuin onneksi jotenkin pysymään tolpillani, kaatuessa tuossa olisi voinut käydä pahastikin.

Se oli siinä, en pystynyt enää juoksemaan, itku kurkussa linkutin eteenpäin. "Kipu on vain tunne" vai miten se vanha viisas sanonta nyt menikään 😄 Tiesin että ehtisin vielä hyvin huoltoon mutta kyllä se jo tässä vaiheessa oli selvää että tästä ei enää nousta, nilkan lisäksi oli murtunut myös henkinen selkäranka. Huoltajallani ja Mikaelilla olikin huollossa melkoinen työsarka saada minut vielä kerran lähtöviivalle, minä kun en omasta "Huoltoon ei keskeytetä"-säännöstä tässä vaiheessa välittänyt paskaakaan 😁 ...mutta lopulta otin särkylääkkeen, vähän energiaa ja linkutin itseni lähtöalueelle. Loppu on historiaa, kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Eihän se kaunista ole mutta jotainpa kuitenkin (minä olen videossa heti vasemmalla punaisessa takissa):

Noin kilometrin linkuttamisen jälkeen päätin pistää pillit pussiin ja kääntyä takaisin, en pystynyt juoksemaan ja tällä 15 min/km linkutusvauhdilla ei ollut mitään mahdollisuuksia ehtiä huoltoon ajoissa. Takanani oli koko matkan kulkenut urheiluseura Downtown 65:n kannustusjoukko (olivat varmaan lähteneet varmistamaan että en tee mitään tyhmyyksiä) ja heidän kanssa rupatellessa paluumatka sujukin varsin rattoisasti. Huoltoon palatessani olinkin jo paljon paremmalla tuulella vaikka keskeytys tuli 😊

Lopputulokseni: 29 kierrosta/tuntia ja 194,59 km

Koko Suomen joukkue ylsi loistavaan tulokseen ja hurjin meistä kaikista oli Kati Ahokas 40 kierroksella.

Mikä suorituksessani sitten tällä kertaa oli hyvää/huonoa?

Hyvää:
- tein oman Backyard-ennätykseni ja vieläpä ihan selvällä marginallilla
- huolto, ruokailu/nesteytys-strategia toimi erinomaisesti 

- vauhdinjako oli minulle just oikea

Huonoa:
- kisa päättyi loukkaantumiseen ja "koneessa" olisi vielä ollut voimia ja energiaa useammalle kierrokselle
- en vieläkään saavuttanut 30-40 kierroksen/tunnin haarukkaa
- Larin asettamat ennätyksen murskaamisen kriteerit eivät täyttyneet 😁

Lopuksi vielä todella isot kiitokset kaikille järjestäjille, huoltajille, juoksijoille ja talkoolaisille jotka olitte mukana tekemässä tästä unohtumattoman tapahtuman💓

Urheiluruudun juttu kisasta

Kisan lopputulokset

Ota Hyväkuntoisena Hautaan seurantaan Instagramissa

Lue lisää

Nuuksio Backyard Ultra 2020: Jumala armahtaa, NBU ei

Käännyn ympäri, liian tiukka käännös ja vasemmassa polvessa vihlaisee ikävästi. Väsyneet ja jäykät jalkani eivät nyt tykkää tällaisista liikkeistä yhtään. Yleistuntuma on muutenkin kuin kehoni sisälle olisi asennettu kamiina ja hikipisaroiden valuessa otsaltani kohti nenänvartta taidankin viimein ymmärtää NBU:n tämänvuotisen sloganin "I've got you under my skin" syvimmän olemuksen.

Yllä olevasta voisi ehkä luulla että olen vielä kiertälemässä NBU:n reittiä ...haluaisin kyllä olla, mutta enpä ole. Minun kisani päättymisestä on kulunut jo 11 tuntia eikä reitillä enää kiertele kuin sitkeimmät sissit Jumiskon Juha ja Ahokkaan Kati. Minä taas kieriskelen majoituspaikkani sängyssä ja yritän epätoivoisesti saada unesta kiinni. Vaikka väsymys on kova, helteen ylikuumentama kroppa ja pettymys kesken jääneeseen suoritukseen pitävät minut hereillä. Jossain vaiheessa yli 40 tunnin valveilla olo kuitenkin tekee tehtävänsä ja silmäni menevät kiinni. Siirryn unten pehmeille poluille joilla ei ole juurakosta, helteestä tai seuraavasta kierroksesta tietoakaan...

Valmistautuminen:

Treeniohjelmani kohti NBU:aa piti alkaa helmikuun ensimmäisellä viikolla, mutta ennen sitä olin jo tehnyt "pohjatyötä" parin kuukauden ajan. Ohjelman aloittaminen tyssäsi kuitenkin heti alkuunsa kun 44 ikävuoden kunniaksi iski influnessa ja 40 asteen kuume. Helmikuun treenit menivät siis aika lailla päin utareita kun jouduin aloittamaan treenit uudelleen rauhallisella kävelyllä ja kävelyhölkällä. Maaliskuu sujuikin jo sitten ihan normaalisti, huhtikuu meni vielä paremmin ja toukokuussa tein juoksutreeneissä oman kuukausiennätyksen juoksemalla 538 km (ja 11600 nousumetriä).

Kaikki vaikutti siis tässä vaiheessa hyvältä, paitsi että toukokuun aikana oikeassa lonkassa rupesi tuntumaan kipua. Yleensä olen päässyt eroon vastaavista vaivoista kevyiden treeniviikkojen aikana mutta tällä kertaa kipu ei keventelyn ja levon aikana parantunutkaan, vaan lähinnä paheni. Kesäkuun puolella lonkka alkoi onneksi paranemaan ja kisapäivänä se ei enää haitannut juoksua.

Kevään aikana tein myös 5 "Backyard Ultra"-tyylistä treeniä jossa totuttelin kroppaa olemaan liikkeellä pitkiä aikoja. Näistä pisimmän tein toukokuun viimeisenä viikonloppuna kun juoksin lauantaina 6h ja sunnuntaina 14h. Lisäksi olin tänä vuonna ottanut ohjelmaan sen että päivinä jolloin ei ole varsinaista avaintreeniä juoksen useamman lyhyemmän lenkin erittäin rauhallisella vauhdilla. Tämän idean olin kaapannut Backyard Ultran maailmanennätyksen haltija Johan Steeneltä ja täytyy sanoa että se toimi ohjelmassani yllättävän hyvin. 

Ennen kisaa pidin myös kuukauden mittaisen kahvilakon. Tämä ihan siitä syystä että pystyisin kisassa piristämään itseni paljon pienemmillä kofeiinimäärillä ja vain niinä hetkinä jolloin sitä todella tarvittaisiin. 

Kaiken kaikkiaan sanoisin että tämä oli minulle ehein treenijakso koskaan.

25.6.2020 treenejä oli kertynyt seuraavasti:

Juoksua: 2133 km (282 h 30 min)

Pyöräily: 265 km (19h 26 min)

Kävely/Vaellus: 155 km (38h)

Lihaskestävyys: 9h 30min

Kehonhuoltoa (venyttely/rullailu/jumppailu): 1,5h/päivä

Nousumetrejä: 48295m

Kisastrategia:

Kisaan lähdin aika lailla samoin ajatuksin kuin viime vuonna, eli:

- Mitään tavoitetta ei ole, kierros kerrallaan

- Oma rauhallinen tahti, energiaa säästäen.

Testilenkeilläni olin päätynyt seuraaviin aikahaarukoihin:

Päiväreitti poluilla: 54-56 min

Yöreitti tiellä: 50-54 min (tarvittaessa nopeammin)

- Huoltoon ei keskeytetä

Kymmenen päivää ennen kisaa tulivat sitten ensimmäiset sääennusteet jotka ulottuivat kisaviikonlopulle. Luvattiin noin 30 asteen helteitä torstaista sunnuntaihin 😮 Tässä vaiheessa en kuitenkaan viitsinyt tätä hirveästi panikoida koska tunnetusti nämä 10 päivän ennusteet osuvat kohdalleen suunnilleen yhtä usein kuin Ruotsin poliisi ratkaisee Olof Palmen murhan, eli kerran 40 vuodessa (ja siltikin asia jää vähän epäselväksi😃 ). 

Päivä päivältä kisa kuitenkin läheni ja ennusteet pysyivät samoina ...voihan lokinkakka!💩 Minulla lämmönsietokyky on siis yhtä olematon kuin demokratia Pohjois-Koreassa. Esimerkiksi saunassa olen aina viihtynyt alimmilla lauteilla (tai lattialla istuen) ja olenkin joskus vitsaillut että olen varmaan siellä syntynyt 😁 Helle oli nyt kuitenkin otettava huomioon kisassa. Nesteen juomista olisi lisättävä huomattavasti ja ämpärillinen kylmää vettä olisi huollossa viilennystä varten. Toisena viilennyspisteenä toimisi reitin puolessavälissä oleva Orajärvi, siellä voisin nopeasti kastella lippiksen ja pään ilman että menettäisi hurjasti aikaa.

Perjantai 28.6: Kisapäivä

Perjantaina heräsin klo 8, söin nopean aamupalan ja pakkasin vielä viimeiset kamat. Neljä tuntia myöhemmin oli lounaan vuoro ja sitten siirryin pariksi tunniksi sohvalle köllöttelemään ennen kuin huoltajani tuli poimimaan minut kyytiin ja suunnattiin kohti Solvallaa. 

Solvallan urheilukentällä oli paahtava helle. Laitoimme teltanpuolikkaamme pystyyn, roudasimme kaikki kamat paikoilleen ja lähdimme sitten auringonpaahdetta karkuun majoituspaikkaamme jossa oli ihanan viileätä. Vielä oli kolme tuntia aikaa starttiin ja se meni sängyllä urheilujuomaa juodessa ja viimeisiä some-postauksia tehdessä.

"Lähtöviivalla" bongasin viime vuoden kisasta tutun Visan. Vaihdettiin nopeasti kuulumiset ja päätin sitten juosta hänen kanssa yhtä matkaa koska arvelin että meillä voisi olla sama vauhti. Sitten lähdettiin matkaan, hiki virtasi, sykkeet nousivat jo ensimmäisellä suoralla 150 pintaan ja varsinaisille poluille siirtyessä oltiin jo 160 paikkeilla 😮 Olin kolme viikkoa aikaisemmin vetänyt täällä 6 tunnin treenin noin 20 asteen lämmössä ja silloin sykkeet olivat tasaisesti 120 paikkeilla, ero oli siis merkittävä. Tuoreilla jaloilla tämä ei nyt kuitenkaan vielä tuntunut erityisen pahalta ja ensimmäinen kierros meni 54 minuuttin. Toisella kierroksella tilanne ehkä vähän parani ja syke kävi korkeimmillaan 150:ssä, tällä tavalla ei kuitenkaan voisi pitkään jatkaa ja yöreitille siirtymisestä tulikin tässä tapauksessa pelastava enkeli.

Yöreitin ensimmäiselle kierrokselle lähdin normaalia reippaammalla vauhdilla ja tarkoituksena oli saada vähän lisäaikaa seuraavaan huoltoon kun tarjolla oli keittoa. Paluumatkalla kohti huoltoa juoksentelin hetken verran Juha Jumiskon (kisan tuleva voittaja) perässä ja hän selkeästi hermostui takana kyttäilevästä "vaanijasta" sen verran että häneltä lorahti marmeladit asfaltille ...kaksimielisesti ajattelevien ei nyt kannata likaa innostua, kyse oli siis marmeladikarkkeja sisältävästä pakkauksesta jonka ystävällisesti poimin maasta ylös ja annoin hänelle takaisin 😊 Kierros meni aikaan 47 minuuttia ja aikaa sopan litkimiselle oli reippaasti.

Seuraavalla kierroksella liityin taas Visan seuraan ja tästä eteenpäin edettiinkin sitten yhtä matkaa pitkään. Kierrosaikamme yöreitillä olivat tasaisesti 51-53 minuuttia ja yön aikana olikin hauska huomata että meidän takanamme muodostui pieni joukko peesailijoita. Olivat selkeästi huomannet että meillä oli toimiva ja rauhallinen suunnitelma. Lämpötila oli laskenut 17 asteeseen ja sen myötä olin myös saanut kropan viilennettyä ja sykkeet laskettua alle 130, kaikki vaikutti taas hyvältä.

Yön kuumimpia puheenaiheita oli ultrakonkari Janne Klasilan kisataktiikka. Janne eteni hyvin rauhallisesti joukon viimeisenä ja huoltoon hän tuli aina kellontarkasti minuutti ennen seuraavan kierroksen alkua. Hän oli ennen kisaa maininnut jollekin olevansa loukkaantunut mutta siihen ei oikein uskottu. Jotkut veikkasivat että tämä oli vain nerokas energiaa säästävä taktiikka jolla hän myöhemmin korjaisi voiton kotiin ...jännää 😁

Ennen kisaa olin pitkään istunut laatimassa soittolistaa yön tylsiä tunteja varten. Listalla oli musiikin lisäksi esim. Stephen Kingin (salanimi Richard Bachman) kirja "The long walk" ("Pitkä marssi"). Kirjan tarina sopii erinomaisen hyvin Backyard Ultra-teemaan koska se kertoo kävelykisasta joka loppuu vasta kun on vain yksi kilpailija jäljellä. Erona Backyard Ultraan on se että jos kilpailijoiden vauhti missään vaiheessa laskee alle 6,4 km/h (4 mailia/h), hän saa varoituksen. Kun kilpailija on saanut kolme varoitusta hänet ammutaan kuoliaaksi ja hän putoaa siten pois kisasta. Nerokasta, vielä on Nuuksio Backyard Ultran järjestäjillä Sarilla ja Mikaelilla vähän tekemistä että päästään Stephen Kingin mielikuvituksen tasolle. Tämänvuotinen tappohelle tosin oli askel "oikeaan" suuntaan 😶

No loppujen lopuksi en sitten koko yönä ollenkaan kuunnellut musaa, vaan kuuntelin Visaa 😁 Meidän keskustelut tosin rajoittuivat aika tiukasti meneillään olevan kierroksen polttaviin aiheisiin kuten esim. "Oliko se nyt tuon katuvalon kohdalla jossa vaihdetaan kävelyyn?" tai "Aiotko kastella lippiksen Orajärvessä?" jne.

Kello oli 2 kun lähdettiin yhdeksännelle kierrokselle. Tälle kierrokselle otin mukaan urheilujuomaa jossa oli kofeiinia ja ajatus oli että saisin tästä pienen "potkun" ennen kuin siirryttäisiin takaisin päiväreitille klo 4. Seuraavaan huoltoon olin myös tilannut annoksen muussia jotta saisin energiavarastot täyteen. Tänä vuonna olin siis erityisesti varautunut siirtymiseen yöreitiltä takaisin päiväreitille koska viime vuoden kisassa se meinasi koitua kohtalokseni. Kun jalat ovat tottuneet yöreitin tasaiseen tamppaamiseen, siirtyminen poluille tulee jaloille melkoisena järkytyksenä. Tämän lisäksi päiväreitti on hitaampi kuin yöreitti joten siinä joutuu pinnistelemään vähän enemmän että ehtii ajoissa huoltoon.

Tänä vuonna tuo siirtyminen menikin sitten yllättävän hyvin. Kyllähän poluilla juokseminen oli paljon raskaampaa ja hitaampaa mutta mitään viime vuoden tapaista kuolemankamppailua ei nyt syntynyt ja hyvä niin. Aikaisin aamulla ilma oli vielä melko viileä ja kierrokset 12-15 menivät tasaisen varmasti, mutta keli kuumeni koko ajan ja aurinko paistoi yhä voimakkaammin. Tiesin että vaikeita hetkiä oli luvassa ennemmin tai myöhemmin...

Ennen 17 kierroksen alkua oli kropassa/päässä jotenkin outo tunne ja sanoinkin lähtiessäni huoltajalleni että nyt voi tehdä tiukkaa, ja miten oikeassa olinkaan. Huomasin jo alun helpolla osuudella että minulla oli isoja vaikeuksia pysyä Visan vauhdissa. Kun noin 1,2 km kohdalla käännyttiin pienemmille poluille ongelmat sitten eskaloituivat aivan uudelle tasolle, polku ja metsä tuntuivat jotenkin leijuvan ympärilläni ja hetkeä myöhemmin aloin näkemään kaiken kahtena. Juoksemisen lopetin siihen koska ymmärsin että kyse oli lämpöhalvauksen oireista eikä niiden kanssa kannata leikkiä, joten jatkoin hyvin hitaasti kävellen ja urheilujuomaa lipittäen eteenpäin. Hetkeä myöhemmin "aina" viimeisenä tuleva Klasila ja joku hänen "seuraajistaan" menivät minusta ohi, olin nyt vihoviimeisenä ...tiesin olevani syvällä keltaisessa nesteessä.

Seuraavat 2 km laahustin hitaasti eteenpäin ja ainoastaan erittäin helpoissa alamäissä otin varovaisia juoksuaskelia. Saavuin Orajärvelle ja vilkaisin kelloani, aikaa oli tässä kohtaa kulunut 5 min enemmän kuin normaalisti. Kun kierrosaikani päiväreitillä olivat tähän mennessä olleet 54-56 min niin marginaalit olivat nyt todella minimissä ellei olemattomat. Olin ihan 100% varma että en ehtisi ajoissa huoltoon. Kastutin lippiksen ja paidan Orajärven viileässä vedessä ja samalla huuhtelin myös kasvot, sitten suuntasin takaisin polulle. 

Muutaman metrin ehdin siinä kävellä ihan rauhassa kun ympärilläni rupesi surisemaan. Pari paarmaa oli ottanut tähtäimeensä helpon ja makoisan lihapalan ...no, pelkkää luuta ja nahkaahan minä olen joten mitään huippuarvioita tuskin olisi ollut luvassa tästä ateriasta. Huidoin ympärilleni lippiksellä ja kiroilin (todella "tehokasta" 😂 ) noille lentäville saatanoille, mutta eivät meinanneet antaa periksi millään. En tiedä tarkalleen miten kauan siinä meni mutta jossain vaiheessa olin huomaamattani ryhtynyt juoksemaan itikoita karkuun. Ja yllättävästi kyllä juoksu kulki aika hyvin, tai niin hyvin kuin nyt voi kulkea kun on juossut yli 100 km, aurinko on ylikuumentanut kropan ja sekoittanut pään 😁

Vilkaisin kelloa, vieläkin olin 5 min aikataulua jäljessä. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa:

1. Jatkaisin tavallista kisatahtia ja se olisi sitten siinä, en mitenkään ehtisi huoltoon ajoissa.

2. Juoksisin vähän reippaammin mukaanlukien kaikki ylä- ja alamäet jolloin ehkä juuri ja juuri ehtisin huoltoon ja seuraavalle kierrokselle.

Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon vaikka tiedostin että kuluttaisin arvokasta energiaa ja todennäköisesti pilaisin sillä tulevat kierrokset. Olin myös epävarma että jaksaisinko juosta tätä reippaampaa tahtia huoltoon saakka vai kosahtaisinko jo aiemmin. No, laitoin kuitenkin jalat alle ja lähdin köpöttelemään. Reitin loppuosuudella oli paljon avointa kalliota ja niissä kohdissa oli kyllä aivan järjettömän kuumaa ja sykkeet nousivat aivan liian korkealle. Kun olin saapumassa Solvallan urheilukentän laidalle vilkaisin kelloa, 2 minuuttia aikaa ehtiä maaliin. Minuutti menisi semireippaasti juosten kentän toiselle puolelle ja toinen minuutti menisi sitten huoltamiseen ennen seuraavaa lähtöä.

Kovasti huohottaen juoksin maaliviivan yli ja sain melkein heti sangollisen kylmää vettä päähän ja pullo iskettiin käteen kuin Alkon kassalla konsanaan. Vielä perään huomautus että huoltoon ei keskeytetä, mikä tuntui sillä hetkellä todella tyhmältä mutta itsepä menin viime vuonna tämän tyhmän säännön keksimään joten turha siinä mussutella vastaan 😃 Kellot kilisivät ja kierros 18 alkoi. Lähdin kävellen matkaan ja samaa tahtia eteni myös Mikko joka oli meinannut keskeyttä jo kierroksella 15 mutta oli sitten sitkeästi pinnistellyt pari kierrosta lisää vaikka jaloissa oli pahat rakot.

Kun päästiin juoksuradan kaarteesta suoralle yritin vielä vaihtaa juoksuun mutta se yritys tyssähti heti alkuunsa kun vasen polvi ei enää kestänyt juoksun iskutusta ollenkaan, olin todennäköisesti telonnut sen jotenkin edellisen kierroksen loppurymistelyssä. Jatkettiin sitten Mikon kanssa kävellen ja sanoin hänelle että jos en pysty juoksemaan ensimmäisessä pidemmässä loivassa alamäessä niin jätän leikin kesken ja kävelen takaisin. Mikko oli kuitenkin päättänyt kävellä kierroksen loppuun ja jotenkin tämä idea sitten tarttui minuunkin joten lähdettiin yhdessä kiertämään reittiä vielä kerran.

Kierros meni todella rauhallisesti kävellen ja Mikon kanssa pölpötellen, aikaa tähän maisemakierrokseen kului noin 1h 30min. Reitin loppupuolella pari toimitsijaa oli meitä vastassa tarkastamassa että meillä oli järki ja terveys tallessa.  Mitään hätäähän meillä ei ollut, sen verran rauhallisesti oltiin edetty.

Maalissa saatiin vielä mukavat aplodit paikallaolijoilta mutta itselläni mielessä oli lähinnä retkituoliin rojahtaminen ja varjoon pääseminen. Siellä olikin vastassa järjestäjistä Sari joka otti minusta asiaan kuuluvan DNF-kuvan ja teki haastattelun josta en rehellisesti sanottuna muista yhtään mitään. Toivottavasti ei nyt tullut soperetttua ihan sekavia 😂

Minun lopulliset kierrosajat (Kierrokset 3-10 ovat yöreittiä)

Lopputulokseni oli DNF 17h 113,9 km kohdalla jonka jälkeen kisassa oli mukana vielä 16 juoksijaa. Viimeinen hylätty kierros mukaanlukien tuli liikuttua helteessä yhteensä 18,5h ja 120 km. Tällä kertaa en ylittänyt itseäni ja lopputulos oli itselleni melkoinen pettymys. Toisaalta tiedostan että keli oli todella vaativa ja monella muullakin homma kosahti ennen aikojaan.

Jos kokonaisuutta katsoo niin suurin osa asioista meni kuitenkin aivan nappiin esim. varusteet, nesteytys ja syöminen. Kropan viilentämisessä olisi ehkä vielä ollu parantamisen varaa ja sillä olisin ehkä saanut muutaman kierroksen lisää plakkariin mutta en kuitenkaan usko että olisin noissa olosuhteissa hirveän kauan pystynyt jatkamaan. Eli erään kuuluisan jalkapallovalmentajan sanoin:

"Meillä on oli peli 99 prosenttisesti hallinnassa, mutta loput 3 prosenttia koitui kohtaloksemme"

Lopuksi isot kiitokset:

- Kisan järjestäjille Mikaelille ja Sarille, saitte taas aikaiseksi ihan huikean tapahtuman ja tunnelman

- Visalle monesta yhdessä juostusta kierroksesta ja hauskoista hetkistä

- Mikolle viimeisen kierroksen matkaseurasta

- Huoltajalleni Julialle joka taas hoiti hommansa täydellisesti (ainoa ongelma on pässipäinen huollettava 😂)

Nuuksio Backyard Ultran piti olla minulle tämän vuoden ainut kisa, mutta koska tämä homma nyt jäi vähän keskeneräiseksi olen viime päivien aikana kuolannut Virossa elokuussa järjestettävää Heavy Metal Ultraa. Jos palautuminen jatkuu mukavasti, on hyvinkin mahdollista että lähden sinne kokeilemaan onneani 😊

Ota Hyväkuntoisena Hautaan seurantaan Instagramissa

Lue lisää

Nuuksio Backyard Ultra: Tuntini murmelina

Perjantai 13, epäonnen päivä. Kello on 23.58 ja on pimeää..

Kaksi terävää pillinvihellystä katkaisevat huoltoalueen puheensorinan ja viimeisetkin kilpailijat alkavat liikkua kohti lähtöaluetta. Kaikki näyttävät vielä jatkavan. Sama paikka, samat naamat ja yhtä "huonot" jutut kuin tunti sitten. Yksi vihellys, minuutti lähtöön. 5, 4, 3 ,2, 1... joukko lähtee matkaan, nopeimmat juoksijat siirtyvät kärkeen ja tehtyämme pienen kierroksen hotellin pihalla suuntaamme yön pimeyteen.

Lue lisää

NUTS Ylläs-Pallas 105 Km 2019: Oispa rakkaa

20.11.2018, olin juuri tilannut kesän 2019 lomamatkan tarjoushintaan 0,99€/km ja järjestäjän antama Lapin mystisyyttä hehkuva reittikuvaus nosti odotukset uusiin sfääreihin:

"Kun Hetta–Pallas-väli on käynyt jo tutuksi juosten tai vaeltaen, voit irrotella uudella ultramatkalla Pallakselta Ylläkselle. Päästä sisäinen ultrajuoksijasi irti puiston upeimmille poluille ja maagisille metsätaipaleille tiiviisti sijoiteltujen huoltopisteiden ja loppumatkan kannustusjoukkojen siivittämänä. Ota luonnosta ja valoisasta yöstä voimaa ja aseta tavoitteesi uudelle tasolle! Lähtö on Pallakselta keskiyöllä, lauantaita vasten."

Lue lisää

Karhunkierros 55 km 2019: Jekkua ja Kakkua

...EI, tämä ei siis ole tarina Jägermeister- ja kakkutarjoilusta vaan idea otsikkoon tuli Kakolan vankilassa istuneen "Raipen" elämänviisaudesta jonka hän hauskasti oli kirjoittanut vankisellinsä seinälle. Tässä kohtaa on nyt varmaan hyvä tarkentaa että en siis napsinut yllä näkyvää kuvaa vankilassa istuessani, vaan kymmenisen vuotta sitten kun työnantajani vei meidät virkistyspäivänä opastetulle kierrokselle Kakolan vankilaan. Mikäs työnantaja se sellainen sitten on joka vie työntekijänsä virkistymään vankilaan? ...sitäpä sopii miettiä 😂

Lue lisää

Minä

Olen aina juossut, joskin enimmäkseen vihreillä laitumilla nahkakuulaa jahdaten. Yli 20 vuoden ajan elämä oli osa jalkapalloa.

Tuli vanhuus, hitaus ja kankeus ja vuonna 2009 päätin laittaa nappulakengät naulaan. Jalkapallon jättämä aukko oli iso ja tämä tyhjiö piti täyttää jollain muulla, kysymys olikin että millä? Vielä samana vuonna, kun olin Helsingissä seuraamassa kaverin kahden tunnin alitusyritystä puolimaratonilla, syttyi pieni kipinä. Pystyisinköhän itse samaan?

Kestävyysjuoksun treenaamisestahan en silloin tiennyt/ymmärtänyt mitään, joten rupesin treenaamaan jalkapallosta tutuilla menetelmillä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä että suurin osa lenkeistä mentiin aivot narikassa ja kaasu pohjassa. Neljä kuukautta myöhemmin juoksin ensimmäisen puolimaratonini jossa tein kaikki mahdolliset aloittelijan virheet: liian paljon vaatteita päällä, liian kova alkuvauhti ja join liikaa urheilujuomaa (pakki meni sekaisin). Pääsinpä kuitenkin maaliin ja kahden tunnin tavoite alittui ihan reippaasti. Äitini erehtyi soittamaan minulle juuri maaliintulon jälkeen kun olin romahtanut uupuneena maahan. En ikinä unohda sitä hiljaisuutta langan toisessa päässä kun vielä täysillä huohottaen vastasin puheluun sanoilla: "...mä teen kuolemaa tässä!"

Seuraavat vuodet kuluivat satunnaisia puolimaratoneja juosten ja ennätystä parantaen. Jossain vaiheessa tämä "kaasu pohjassa"-harjoittelu kuitenkin kostautui, jalat eivät enää kestäneet ja loukkaantumiset seurasivat toisiaan. Olin jo nuorena vitsaillut että kuolema korjaa minut kun täytän 40 ja niinhän siinä sitten tavallaan kävikin. 40v-syntymäpäivänäni työkaverit järjestivät minulle "hautajaiset/muistotilaisuuden" ja samoihin aikoihin hautasin myös kaikki liikuntaan liittyvät suunnitelmat kyseiselle vuodelle. Molempiin jalkapohjiin oli pesiytynyt plantaarifaskiitti ja lisäksi kroppa oli jo pidemmän aikaa ollut omituisessa tulehdustilassa jossa jatkuvan flunssakierteen kaverina oli ärhäkkä ihotulehdus. Yksi jalka oli jo haudassa...

Vuoden 2017 alussa minun fyysinen kunto oli ehkä surkeampi kuin koskaan aiemmin. Haaveilin kuitenkin vielä juoksemisesta enkä muista tarkalleen mitä olin netistä etsimässä kun törmäsin "Buff Trail Tour Finland 2016 - NUTS Pallas"-kisavideoon. Katsoin videon varmaan 10 kertaan jonka jälkeen, sen enempää miettimättä, ilmoittauduin 55 km-matkalle. Oli vain pakko päästä sinne! Tästä "Hyväkuntoisena Hautaan"-projekti sai alkunsa.

Aiemmista kommelluksista viisastuneena lähdin rakentamaan kuntoa maltilla peruskestävyydestä aloittaen. Tutustuin myös juoksuvalmennukseen lukemalla kirjoja ja vakoilemalla muiden juoksijoiden treenejä. Kuukaudet vierähtivät ja heinäkuussa juoksin ensimmäisen ultramatkani Pallas-Hetta-reitin upeissa maisemissa. Helpolla se ei tullut vaan matkalla tuli kirjaimellisesti vuodatettua verta, hikeä ja kyyneleitä. Kyseisellä kisamatkalla sai alkunsa myös "Hyväkuntoisena Hautaan"-blogi johon rupesin kirjoittamaan kisaraportteja ultra/polku-seikkailuistani, ehkäpä vähän kevyemmällä ja humoristisemmalla otteella verrattuna muihin juoksublogeihin.

Aika kuluu nopeasti kun on hauskaa, ja nyt on jo pari vuotta tullut vietettyä polku- ja ultrajuoksun ihmeellisessä maailmassa, eikä loppua tälle hulluudelle näy.

2017 (Juoksua: 2,467.77 km, Nuosumetrejä: 19,392 m)

Bodom Trail 21 km
NUTS Pallas 55 km
Nuuksio Classic 42 km

2018 (Juoksua: 3,203.73 km, Nuosumetrejä: 27,690 m)

Bodom Trail 21 km
NUTS Karhunkierros 80 km
Nuuksio Trail Ultra 70 km

2019

Bodom Trail 21 km
NUTS Karhunkierros 55 km
NUTS Ylläs-Pallas 105 km
Nuuksio Backyard Ultra

Ota Hyväkuntoisena Hautaan seurantaan Instagramissa

Lue lisää

Bodom Trail 2019 - Kuin Juha Miedon pääsiäinen ilman mämmiä

Bodom Trailia edeltävien viikkojen aikana sosiaalisessa mediassa kävi kuhina: "Reitti on nopeassa kunnossa...", "Kuivempaa kuin koskaan...", "Vähemmän mutaa..." jne. Mutta siis mitä hittoa!?!? Bodom Trail ilman mutaahan olisi vähän kuin Juha Miedon pääsiäinen ilman mämmiä! Muta on mielestäni olennainen osa tämän kisan luonnetta enkä voisi kuvitellakaan juoksevani tuolla täysin kuivilla poluilla. Tulipa siinä melkein kyynel silmäkulmassa muisteltua miten aiempien Bodom-seikkailujen jälkeen löytyi mutaa mitä oudoimmista kehon onkaloista, jopa viikkoja jälkikäteen  ...tätä ette varmasti halunneet tietää, mutta kerroinpahan kuitenkin 😂

Lue lisää